Hobbyn uusi Volkswagen-malli on Maxia-retkeilyauto

Loppukesästä Düsseldorfin Caravan Salonissa paljastettava Hobbyn ensimmäinen Volkswagenin Crafter-pakettiautoon rakentama retkeilyauto tottelee nimeä Maxia.

Saksalainen matkailuajoneuvovalmistaja Hobby on aloittamassa yhteistyötä Volkswagen Hyötyautojen kanssa. Suomen ja kotimaansa Saksan matkailuvaunukaupan ykkösmerkkinä vuosia olleen Hobbyn menestyksen perustana on laaja mallisto, josta löytyy kilpailukykyiseen hintaan vaihtoehtoja harrastustaan aloittelevista karavaanareista aina luksusta mieliviin saakka.

Matkailuautoissa Hobby ei sen sijaan kuulu isoimpien toimijoiden joukkoon Euroopan tasolla. Suomessa Hobbyn matkailuauto ovat kuitenkin kasvattaneet koko ajan suosiotaan, ja viime vuonna merkki teki kovan nousun nousemalla kärkikymmenikön ulkopuolelta viidenneksi rekisteröidyimmäksi merkiksi. Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden jälkeen Hobby on matkailuautojen rekisteröinneissä kolmannella sijalla.

Hobby on tähän saakka valmistanut matkailuautonsa Fiat Ducaton ja Citroën Jumperin koriin tai alustalle, ja Ducato ja Jumper säilyvät valmistajan muissa malleissa.

Nyt julkistettu yhteistyö Volkswagen Hyötyautojen kanssa ei ainakaan heikennä Hobbyn asemia koko ajan suosiotaan kasvattavien peltikoristen retkeilyautojen markkinoilla. Yhteistyö käynnistyy ripeästi, sillä Hobby esittelee ensimmäiset Crafter-koriset retkeilyautonsa jo elokuussa Düsseldorfissa järjestettävässä Euroopan suurimmassa karavaanialan messutapahtumassa Caravan Salonissa.

– Volkswagen on legendaarinen laatujohtaja pakettiautojen valmistuksessa, joten olemme uutisesta todella innoissamme, iloitsee Hobby Group Finlandin toimitusjohtaja Tom Sågbom.

Hobbyn ensimmäinen Volkswagen-malli on Maxia-retkeilyauto, jossa tullaan valmistajan mukaan näkemään skandinaavista hygge-tunnelmaa, ylivertaisia ajo-ominaisuuksia, henkilöautoista ajoavustimia sekä 8-portainen momentinmuunninautomaattivaihteisto. Tämän enempää mallista ei vielä kerrota.