Hymer toi Turkuun tulevaisuuden matkailuauton – katso videolta, miltä näyttää Venture S

Hymer esittelee Turun messuilla erikoisen matkailuauton. Hymer Venture S on jalostettu Hymerin VisionVenture -konseptista, jonka saksalaisvalmistaja esitteli Düsseldorfin suurmessuilla vuonna 2019. Konseptiautolla visioitiin vuoden 2025 matkailuautoa.

VisionVenture keräsi Düsseldorfin tapahtuman jälkeen niin paljon huomiota, että konsepti päätettiin viedä tuotantoon asti. Alkuviikosta autoa esiteltiin suomalaislehdistölle.

Turussa on esillä valmistajan demokappale, ja ensimmäiset autot valmistuvat asiakkaille näillä näkymin vasta vuoden kuluttua. Suomeen saapuu kuitenkin kolme esittelyautoa vielä tänä vuonna Hymerin jälleenmyyjille.

Omavaraisuutta yli viikoksi

Hymer Venture S:n erikoisin piirre löytyy takaa, sillä perä aukeaa koko mitaltansa. Mercedes-Benz Sprinterin alustalle tehty auto on nelivetoinen, ja korkean maavaran ansiosta eteneminen onnistuu hankalammassakin maastossa.

Kahdelle hengelle tehdyssä autossa ei liiemmin ole tavaratilaa, mutta sisällä tilat vaikuttavat avarilta. Omavaraisuuden erämaassa takaavat useiden päivien ajaksi neljä 80 ampeeritunnin hupiakkua, ja katolla olevat aurinkopaneelit (3 x 115 W) antavat vielä lisäaikaa.

Raikasvesisäiliö vetää 120 ja harmaavesisäiliö 100 litraa. Kaasua tarvitaan keittiötarpeisiin vain yhden pullon verran. Sisältä auto lämpiää dieselillä, jota mahtuu tankkiin reilut 90 litraa.

Tyhjätaskujen ulottumattomissa

Taakse saa taitelluksi sohvista lisäpedin, mutta varsinainen makuuhuone on ylhäällä. Katto nousee ja laskee muutamassa minuutissa. Ilmatäytteisen seinärakenteen uumoillaan yleistyvän matkailuautoissa tulevaisuudessa.

Yläkertaan noustaan tukevia portaita pitkin, toisin kuin yleensä ”kaksikerroksisissa” ratkaisuissa.

Venture S:n hinta on reilut 240 000 euroa. Turussa esillä olevaan autossa oli lisävarusteena yli 9 000 euron arvoinen lähteensininen metalliväri ulkovärinä sekä 6 000 euron arvoinen rengaspaketti. Vakiona autossa on kivenharmaa väritys. Viihdekeskuksilla ja muilla erikoisherkuilla hinta nousee jopa yli 275 000 euron.

Katso oheiselta videolta, miltä auto näyttää sisältä ja ulkoa.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *