Caravan-lehti somessa

Jokicaravan aloittaa syyskuussa toiminnan City-Caravanin tiloissa Lappeenrannassa

– On hyvä, että Lappeenrannassa palvelut säilyvät. Entiset merkit pysyvät ja lisää tulee tarjolle, sanoo Jokicaravan Oy:n toimitusjohtaja Matti Silvennoinen. (Kuva: Pirjo Rättyä)

Matkailuajoneuvot

Jokicaravan aloittaa syyskuussa toiminnan City-Caravanin tiloissa Lappeenrannassa

Joensuulainen Jokicaravan Oy on vuokrannut ensi syyskuusta alkaen osan City-Caravan Oy:n kiinteistöstä.

– Perinteikkään City-Caravanin yrittäjät lopettavat ja jäävät ansaitulle eläkkeelle. Me emme ole ostamassa City-Caravania, mutta jatkamme sen tiloissa toimintaa Jokicaravan Oy:n nimellä 1. syyskuuta 2020 alkaen, kertoo Jokicaravanin toimitusjohtaja Matti Silvennoinen.

– Tutut City-Caravanin palvelut säilyvät, ja heidän asentajansa jatkavat Jokicaravanin palveluksessa. Lisäksi etsimme Lappeenrantaan myös ajoneuvomyyjää.

Silvennoisen mukaan toiminnan on muutoksista huolimatta tarkoitus jatkua City-Caravanin tiloissa varsin saumattomasti. Varsinaisia avajaisia vietetään ilmeisesti syyskuun lopulla.

– Lappeenrannassa merkkivalikoima laajenee, kun siellä tulee myyntiin kaikki merkit, joita meillä on ollut täällä Joensuussakin. Tämä mahdollistaa meille kasvua ja lisää markkinaosuuttamme Itä-Suomessa, Silvennoinen sanoo.

City-Caravanilla on ollut merkkeinä Dethleffs, Sunlight ja LMC. Syyskuussa uusina merkkeinä Lappeenrantaan tulevat Knaus, Weinsberg, Hobby ja Poksi.

Jokicaravanilla on tällä hetkellä 5 työntekijää. Liikevaihto on viime vuosina ollut noin 4 miljoonaa euroa.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Matkailuajoneuvot

Y l ö s