Kip Caravans juhlistaa 90-vuotista taivaltaan retrotyylisellä juhlamallilla

Perinteikäs hollantilainen matkailuvaunuvalmistaja Kip Caravans katsoo yrityksen saaneen alkunsa vuonna 1934, jolloin Jan Kip perusti pajansa. Tuolloin yritys valmisti muun muassa erilaisia kärryjä maatilojen tarpeisiin.

Matkailuvaunujen valmistuksessa päästiin vauhtiin ”vasta” toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1947 Jan Kip rakensi itselleen matkailuvaunun, joka herätti kotikaupungissa sen verran paljon huomiota, että vaunuja piti ryhtyä valmistamaan muillekin. Vuonna 1948 vaunuja valmistui jo 20 kappaletta.

Kip Kuiken vuodelta 1955. Vähän vastaava keittiöratkaisu on nykyäänkin suosittu monissa retkeilyvaunuissa.
Vuoden 1959 Rivastella-juhlamalli oli vähän kookkaampi vaihtoehto.

Kip Caravansilla on ollut monenlaisia vaiheita. Esimerkiksi vuonna 1971 vaunuja valmistui peräti 10 000. 1987 valmistui sadastuhannes vaunu. Vuonna 2010 yritys meni kuitenkin konkurssiin, mutta jo seuraavana vuonna tuotanto taas jatkui.

Kip Kompakt vuosimallia 1983.
Mainoskuvalla haluttiin viestiä vuoden 2003:n Kip Kompakt Variotop Special -vaunun keveydestä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kip on keskittynyt pieniin nostokatollisiin vaunuihin. Siten pystytään tarjoamaan parempaa aerodynamiikkaa ja pienempää polttoaineen kulutusta tinkimättä kohtuuttomasti sisäkorkeudesta leiriydyttäessä. Yritys on saanut uusia asiakkaita keveille vaunuilleen myös sähköautoilijoista.

Kip ei ole ihan vieras merkki Suomessa. Esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten matkailuvaunukannassamme tilastoitiin 153 Kip-vaunua.

Juhlamalli on ajatonta tyyliä

Merkkivuoden kunniaksi Kip Caravans on tehnyt Shelter-vaunustaan juhlamallin, joka kumartaa yrityksen historialle tarjoten kuitenkin nykyajan varusteet ja mukavuudet.

Juhlamalli soveltuu kahden henkilön reissuihin. Sohvasta tehtävällä vuoteella on kokoa 170 x 200 senttimetriä. Keittiökalusteita voi osin hyödyntää sekä sisällä että ulkona. Kompressorijääkaappi on 65-litrainen. Vaunussa on lattialämmitys, led-valaistus ja kohtaisen hyvin myös säilytystilaa.

Suurin sallittu kokonaispaino on 750 kiloa. Pituus on 460, leveys 185 ja korkeus 219 senttimetriä.

Kuvat: Kip Caravans

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *