Vuonna 1955 Knospe-matkailuvaunuillaan aloittanut LMC viettää tänä vuonna 65-vuotista taivaltaan yrityksenä. Sen merkeissä LMC:n valikoimissa nähdään useita juhlamalleja matkailuautoista- ja vaunuista.
LMC Style 493 K 65 Edition (2021) -vaunussa ei ainakaan jää epäselväksi, että kyseessä on yksi LMC:n juhlamalleista. Esimerkiksi numerot ”65” näkyvät monin paikoi niin sisä- kuin ulkopuolella tarroissa ja tekstiileissä.
Tilavassa perhevaunussa on kiinteät nukkumapaikat neljälle. Parivuode (208 x 135 cm) on keulassa ja kerrossänky takaosassa. Kerrossänkyjen koko on 194 x 90 senttimetriä. Lisää nukkumispaikkoja saadaan tehtyä vielä sohvista kahdelle hengelle.
Oleskelualueen ja kerrossänkyjen välissä on wc-tila pesualtaineen. Sitä vastapäätä käytävän toiselle puolelle on sijoitettu vaatekaappi ja kompressorijääkaappi.
Pituutta vaunulla on 7,16 metriä, leveyttä 2,32 metriä ja sisäkorkeutta 1,98 metriä. Kokonaispaino on 1,7 tonnia.
Kyseessä on alkaen noin 20 000 euron vaunusta, jolla tavoitellaan muun muassa nuorehkoja, kenties ensimmäistä vaunuaan ostavia perheitä. Mutta juhlamalleille tyypilliseen tapaan varustelussa ja viimeistelyssä ei ole keskitytty pihistelemään. Vaunussa on esimerkiksi näyttävät valkoiseksi maalatut alumiinivanteet.