Mercedes-Benzillä laaja mallisto Caravan Salon Düsseldorfissa

Mercedes-Benz Vans eli pakettiautodivisioona esittelee 27.8.–4.9. avoinna olevassa Euroopan merkittävimmässä karavaanialan näyttelyssä toista tusinaa erilaista vapaa-ajanajoneuvoa, muun muassa retkeilyautovarustellun T-sarjan pikkupakettiauton.

Mercedes-Benz Vans ei anna Volkswagen Hyötyautojen juhlia yksin kasvussa olevilla kompaktien retkeilyautojen (Urban Vehicles) markkinoilla, vaan esittelee tuoreeseen T-sarjan pikkupakettiautoonsa samantyyppisen irrotettavan campingmoduulin, jollainen on esimerkiksi Keski-Euroopassa hyvin myyneessä Volkswagen Caddy Californiassa.

Kahtena pituusversiona valmistettava T-sarjalainen on premium-henkisempi varusteversio Citan-mallista. Ranskassa valmistettava Citan on edelleenkin teknisesti sama auto kuin Renault Kangoo, mutta vuonna 2012 esiteltyyn ensimmäiseen Citan-mallisukupolveen verrattuna siinä näkyy Mercedes-Benzin kädenjälki muuallakin kuin maskin tähdessä. Samalle perustella rakennettavan Nissan-muunnelman mallinimi muuttui malliuudistuksen yhteydessä NV250:stä Townstariksi.

Mercedes-Benz Vans kertoo tarkempaa tietoa T-sarjalaisen campingmoduulista Düsseldorfissa, missä saksalaisvalmistaja esittelee ajoneuvojaan hallissa 16.

Mercedes-Benzin T-sarjalaiseen eli Citanin parempaan malliversioon saa jatkossa retkeilyvarustuksen.

– Olemme iloisia voidessamme olla jälleen mukana Caravan Salon Düsseldorfissa. Odotan erityisen innolla sitä, minkälaisen vastaanoton uuden T-sarjalaisen retkeilymoduuli saa. Sen avulla laajennamme Marco Polo -perheen tuotevalikoimaamme ja osoitamme jälleen kerran, kuinka suuri strateginen merkitys matkailuautomarkkinoilla on Mercedes-Benzille, kommentoi Mercedes-Benz Vansin tiedotteessa yrityksen myynti- ja markkinointipäällikkö Klaus Rehkugler.

Mercedes-Benzin Düsseldorf-uutuuksiin kuuluvat myös muun muassa Sortimo Walter Rüegg AG:n toteuttama täyssähköinen Mercedes-Benz EQV eCamper ja Mercedes-Benz Marco Polo -retkeilyauto uudella, raikkaalla sisustuksen värimaailmalla. Marco Pololta on esillä sekä Horizon-vapaa-ajanajoneuvo että nostokattoinen retkeilyauto.

Sortimon rakentamassa nostokattoisessa EQV eCamperissa on aurinkopaneelit kasvattamassa ajoneuvon omavaraisuutta. EQV:n saa 90:n ja 60 kilowattitunnin ajoakulla. Isommalla akulla varustetun EQV 300:n WLTP-toimintamatka on 326–363 kilometriä, pienempiakkuisen EQV 250:n 213–236 kilometriä. Pikalatauksella EQV:n akun lataustason saa nousemaan 10:stä 80 prosenttiin jopa 40 minuutissa.