Matkaparkkeja lisätään Lempäälässä – asuntomessukesä kasvattaa kysyntää

Lempäälä lisää matkaparkkejaan kesälle 2026 vastauksena kasvavaan kysyntään. Päätöksen taustalla ovat viime kesän myönteiset kokemukset, mutta ennen kaikkea tuleva Asuntomessut 2026 Lempäälässä, jonka odotetaan tuovan kuntaan runsaasti matkailijoita.

Tänä kesänä matkaparkkeja avataan viiteen kohteeseen eri puolille Lempäälää. Uusina sijainteina hyödynnetään pysäköintialueita Lempoisten, Kanavan, Moision ja Kuljun kouluilla sekä Kuljun kartanon laajaa alaparkkialuetta. Kunta kertoo huomioivansa koulujen alkukesän toiminnan siten, että osa paikoista jää edelleen koulukäyttöön.

Matkaparkkien käyttö perustuu viime kesältä tuttuun varausmalliin, jossa paikat varataan Matkaparkki.com-palvelun kautta. Ratkaisulla pyritään pitämään käyttö hallittuna ja ennakoitavana myös vilkkaimpina ajankohtina.

Kympin veloitus vuorokaudelta

Suurimmasta osasta matkaparkkeja on sujuvat julkiset yhteydet Saikan messualueelle. Yhteyksien tarkempi toteutus varmistuu myöhemmin, kun Nysse julkaisee kesäaikataulunsa. Kunnan tavoitteena on, että liikkuminen matkaparkeista messualueelle olisi mahdollisimman vaivatonta ilman omaa autoa.

Yöpyminen matkaparkeissa maksaa kymmenen euroa vuorokaudelta. Maksulla katetaan järjestelyistä syntyviä kustannuksia, mutta sillä on myös toinen tarkoitus: ehkäistä alueiden käyttöä pelkkinä ilmaisina pysäköintipaikkoina. Samalla linjalla ollaan myös messualueella, jossa pysäköinti on maksullista.

Matkaparkit avautuvat vaiheittain kesän aikana ja ovat käytössä heinäkuun loppuun tai elokuun loppuun asti kohteesta riippuen. Kunta kertoo tiedottavansa järjestelyistä vielä tarkemmin niin koulujen henkilökunnalle kuin lähialueiden asukkaille ennen toiminnan käynnistymistä.

Asuntomessut järjestetään Lempäälässä 10. heinäkuuta – 9. elokuuta.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *