Miksi joillekin jenkkileirintäalueille ei ole asiaa yli 10 vuotta vanhalla matkailuajoneuvolla?

Yhdysvalloissa karavaanarit ja muut matkailuajoneuvolla liikkuvat ovat saattaneet viime vuosina törmätä joillakin leirintäalueilla niin sanottuun ”kymmenen vuoden sääntöön”.

Suomalaisittain ajateltuna erikoinen ja Yhdysvalloissa kritiikkiä aiheuttanut sääntö on otettu käyttöön etenkin joillakin paremman luokan alueiksi pyrkivillä tai jo selkeästi luksukseen profiloituneilla leirintäalueilla ja lomakeskuksissa.

Sääntö koskee yli 10-vuotiaita matkailuautoja ja -vaunuja sekä niin sanottuja fifth wheeler -puoliperävaunuja.

Millä moista perustellaan?

Kymmenen vuoden sääntöä soveltavat paikat perustelevat sen käyttöönottamista virallisesti mieluiten turvallisuudella, mutta monelle kyse lienee sitäkin enemmän esteettisyydestä, paikan ulkonäöstä.

Eli vanhaa ja mahdollisesti huonokuntoiselta näyttävää kalustoa ei haluta pilaamaan vaikutelmaa ”paremmasta” leirintäalueesta, ja vähentämään paikan viihtyisyyttä ja vetovoimaa.

Turvallisuuden näkökulmasta sääntöä perustellaan sillä, että vanhat matkailuajoneuvot todennäköisemmin aiheuttavat erilaisia riskejä alueelle ja sen vierailijoille, koska esimerkiksi sähkö- ja kaasujärjestelmät eivät ole välttämättä enää niin hyvässä kunnossa kuin uudemmissa matkailuajoneuvoissa. Hyvin huonokuntoisia tai hajonneita matkailuajoneuvoja on myös toisinaan hylätty ja jätetty paikalle leirintäalueen pitäjän riesaksi.

Joskus ajoneuvosta pitää lähettää valokuvia, jotta varaus leirintäalueelle hyväksytään. Etenkin sesongin ulkopuolella raha kuitenkin todennäköisemmin kelpaa – hyvin hoidetulla ja hyväkuntoiselta myös näyttävällä matkailuajoneuvolla saattaa alueelle päästä, vaikka ajoneuvo olisi valmistettu yli kymmenen vuotta sitten.

Keskustelu

  1. Henry Lillukkamäki

    Näin luokkajakoa lisätään.. köyhät kyykkyyn asenteella!
    Todella surullista tämä kehitys.. Itse kartan taatusti leirintäalueita, joissa kannatetaan tuollaista rasismia!

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

  2. Risto Tiilikainen

    Oletan, että USA:ssa useimmat alueet ovat yksityisten ylläpitämiä.
    Varsin ymmärrettävää, että ns. ”red neck” kuppikuntia ei haluta muodostuvan omalle alueelle.

    Välittömästi havaittavissa oleva vaunun kunto korreloi mitä todennäköisimmin sekä turvallisuusseikkoja että omistajansa elämäntapoja ja -arvoja.

    Meillä Suomessa oli poke ravintolan ulko-ovella tarkistamassa sisäänpyrkijän kokonaiskuntoa.
    Taisi olla oikein sääntömääräinen välttämättömyys ravintolaluokituksen mukaisesti.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *