Kesäreissut tarjoavat jälleen upeita mahdollisuuksia tutustua ainutlaatuisiin kohteisiin eri puolilla Suomea.
Omaan reissuun voi olla yksi tai useampi syy. Tai sitten voi antaa tien kuljettaa ja nauttia matkasta sopivasti pysähdellen. Kokosimme 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan avustuksella joitakin karavaanimatkailijalle soveltuvia tärppejä, joista voi valita mieleisensä. Lisää kohteita löytyy kampanjan omalta sivustolta.
PUU-JUUKA: Aikamatkustus on sittenkin mahdollista – ainakin siltä tuntuu, kun kiertelee Juuan vanhan keskustan kujia. Hevoskärryt ovat vaihtuneet hybridiautoihin, mutta muuten Puu-Juuka ja sen 1800- ja 1900-luvuilla valmistuneet puutalot tarjoavat tervetulleen tujauksen mennyttä maailmaa. Myös Vuokonjärven Kesäteatterin ohjelmistoon kannattaa tutustua.
PUUMALA tarjoaa karavaanareille kauniin Saimaan maisemia ja hyvää ruokaa. Autolla voit kulkea kaunista ja kuuluisaa saaristoreittiä Lietveden maisematieltä Pistohiekan, Sahanlahden ja keskustan kautta Hätinvirran lossin avulla Niinisaareen ja Lintusaloon sekä takaisin.
Puumalan satamatorilla kelpaa maistella lähiruokaa tai pysähtyä ihan vain jätskille.
HIRVIKARTANO, HIMOS–JÄMSÄ: Keski-Suomesta löytyy pysähdyksen seuraksi jos jonkinmoisia karvakavereita. Esimerkiksi Himosvuoren takamailla sijaitsevassa Hirvikartanossa herkkuja ja huomiota rakastavat hirvet Sauli, Risto ja Sylvi ottavat taputuksia vastaan – omilla ehdoillaan, tietysti. Joskus tarjolla saattaa olla myös pusuja.
BOMBAN TALO, NURMES: Ajele ensin läpi kauneinta vaara- ja järvimaisemaa Tiilikkajärven, Kolin ja Hiidenportin kansallispuistojen kupeessa. Käy sitten klassikon leiman jo kasarilla ansainneeseen Bomban taloon ja suoraan paikalliseen pitopöytään.
Bomban talon esikuvana on toiminut Jegor Bombinin vuonna 1855 rakennuttama karjalainen hirsilinna, joka on inspiroinut koko alueen nimeä.
UUDENKAUPUNGIN PUUTALOT: Jos haluat verrytellä jalkoja pienellä kävelyllä ja nauttia herkkuhetkestä puutarhassa iltapäiväauringon alla, kannattaa pysähtyä Uudenkaupungin kaduille. Uudenkaupungin keskustaa värittää yli 40 puutalokorttelia ja 600 pastellinsävyistä puutaloa.
1800-luvun empiretyylisiin taloihin liittyy monenlaisia historiallisia tarinoita. Vinkkinä: Uudenkaupungin Vanhat Talot -puutalotapahtuma on ohjelmassa viikonloppuna 7.–8. syyskuuta.
SALAMAJÄRVEN KANSALLISPUISTO: Valtatien 13 itäpuolella Perhon, Kinnulan ja Kivijärven kuntien alueella sijaitsee Salamajärven kansallispuisto, joka on täydellinen pysähdyspaikka sunnuntaikävelylle. Luontopoluilla keräät mielenrauhaa valintasi mukaan kahdesta 77 kilometriin. Lapsiperheille löytyy myös lyhyempi 1,5 kilometrin pituinen lasten luontopolku.
ALPON SAVANNI -VEISTOSPUISTO: Pidä luova pysähdystauko ITE-safarilla Kauhajoella. Alpon Savanni on ITE-taiteilija Alpo Koivumäen patsaspuisto pihapiirissä, johon mies on rakentanut yli 150 ällistyttävän ilmeikästä eläinhahmoa lähes 30 vuoden aikana. Taidepuisto sijaitsee Pohjanmaalla, sopivasti Taiteiden tieksi nimetyn reitin varrella.
KULTTUURITALO HAIHATUS, JOUTSA: Joutsassa on luvassa todellinen kulttuurikesä, joka tarjoaa pysähtyjille nykytaidetta, musiikkia ja satokausiherkkuja Järvi-Suomen sydämessä.
Joutsan omaperäinen kulttuuritalo Haihatus täyttää 25 vuotta, ja tätä merkkipaalua juhlistetaan kuvataidenäyttelyillä ja MusaSunnuntai-piknikkeikoilla. Pysähdys kannattaa siis ajoittaa sunnuntaille, jos elävä musiikki hienossa maalaismiljöössä kiinnostaa.
SALON TORILLA musiikki raikaa ja kesätunnelma tarttuu. Torille kannattaa toki päivälläkin pysähtyä, mutta iltaisin maankuulu Iltatori kerää ihmiset yhteen joka torstai 6. kesäkuuta – 8. elokuuta. Torilla nähdään tanssiliikkeitä ja lavalla kotimaisia suosikkiartisteja. Ja vieläpä täysin ilmaiseksi!
HAMINAN LINNOITUSKAUPUNKI on harvinainen näky, jossa kannattaa pysähtyä. Tähtimäisiä linnoituksia, joiden sisällä̈ on ympyräasemakaavan muotoinen kaupunki, on Euroopassa jäljellä̈ enää̈ vain kaksi: Haminassa ja Italian Palmanovassa.
Kävele Haminan Linnoituspolkua, joka johdattaa hienosti linnoituskaupungin historiaan sekä asemakaavan parhaimpiin nähtävyyksiin. Kurkkaa myös vanhaan ruutikellariin, jossa on nykyään taidegalleria.
KUUSIJÄRVI, VANTAA: Jos pysähdys on savusaunalöylyjen mittainen, kannattaa suunnata etelän lämpöön Vantaan Kuusijärvelle. Kokoaan monipuolisemmalla Kuusijärvellä odottaa tuhansien metrien pituinen rantaviiva. Jos kaipaat myös kevyttä sykkeennostoa, niin kokeile uida 440 metriä pitkä Kuusijärvi päästä päähän tai suuntaa viereisille luontopoluille jalan.
SUNILAN SELLUTEHDAS, KOTKA: Itärannikko on täynnä arkkitehtipariskunta Aino ja Alvar Aallon luomuksia. Pysähdy ihailemaan muotokieltä ja mäntymetsiä. Elokuun mielenkiintoisin pysähdys on ehdottomasti Sunilan Aalto-kodit, jotka avaavat ovensa vierailijoille 24.–25. elokuuta.
Teksti ja kuvat: 100 Syytä Matkailla Suomessa, 100syytä.fi
Keskustelu