Kerrasta koukkuun

Caravan-lehden pääkirjoitus 2/2019

Tämän lehden sivulta 12 löytyy uutinen – ja nettisivuiltamme tuhdimpi juttu – matkailuajoneuvojen paisuvista vuokramarkkinoista. Konkreettisesti kiinnostus vuokraamista kohtaan näkyi esimerkiksi tammikuisilla matkailun tuplamessuilla Helsingissä, missä alan yritysten edustajat tiskeillään saivat vastailla miltei taukoamatta niin vanhempien pariskuntien, nuorten parien kuin lapsiperheidenkin tiedusteluihin.

Kasvu näkyy myös numeroina. Euroopan suurimpiin vuokraamoketjuihin kuuluva suomalainen Touring Cars on kasvattanut liikevaihtoaan vuosittain jopa neljänneksellä ja tähyilee seuraavaksi Saksan jättimarkkinoille. Dethleffsin ja Best-Caravanin Suomessa puoliksi omistama McRent lisää matkailuautojensa määrää täksi vuodeksi roimasti. Knaus-konserni puolestaan pohtii konseptiltaan matkatoimistomaisen Rent and travel -palvelunsa laajentamista Suomeen.

Myös pieniä, parilla kolmella autolla aloittelevia vuokraamoita ilmestyy markkinoille jatkuvasti. Tulokkaat houkuttelevat asiakkaita usein aavistuksen perinteisiä toimijoita huokeammilla hinnoilla ja toisinaan myös iäkkäämmällä kalustolla, jota saatetaan toimittaa pyynnöstä vuokraperiodin aluksi vaikka asiakkaan pihaan. Markkinoilla on tilaa nyt kaikenkokoisille toimijoille, joten vuokraajilla on mistä valita.

Alan kauppiaiden voisi kuvitella äkkiseltään pitävän vuokraamoita kilpailijoina, koska vuokrattu auto ei ole ostettu auto. Ja kuittaisihan sitä tonnin tai puolentoista viikkovuokralla mukavasti ensimmäiset lainanlyhennykset, jos kärryn ostaisi omaksi. Toisaalta moni liike vuokraa ajoneuvoja myös itse, ja kauppiaiden yhdistyskin kannustaa empiviä ensin kokeilemaan karavaanarielämää. Perusteet ostopäätökselle ovat varmasti tukevammat ja omat mieltymykset kirkkaammat, kun on testannut ainakin yhtä ellei useampaakin ajoneuvotyyppiä.

Tuoreeltaan valmistuneen karavaanaritutkimuksen (juttu sivuilla 8–11) mukaan leirintämatkailussa pätee eräänlainen porttiteoria; Kun kerran kokeilet, niin todennäköisesti tykästyt – ja tämä etenkin, mikäli olet majoittunut matkailuautoon tai -vaunuun. He, jotka eivät harrastusta tunne, eivät myöskään tiedä, mistä jäävät paitsi. Tutkimuksessa moni ei-karavaanari myös arveli kiinnostuksensa leirintämatkailua kohtaan kasvavan, jos vuokrausmahdollisuudet olisivat paremmat. Alan toimijoilla siis riittää markkinoinnissa sekä työtä että mahdollisuuksia.

SF-Caravanille lisääntyvät vuokraajat heittävät kiperämmän haasteen, koska harva heistä katsoo aiheelliseksi liittyä jäseneksi yksittäisen reissuviikon tai parin vuoksi. Mutta ehtiihän liittymislomakkeita täytellä vielä karavaanikärpäsen puraistuakin, kun matka taittuu omalla menopelillä.

Pauli Salokangas
päätoimittaja