Caravan-lehti somessa

Autoa kannattaa kyllä lämmittää, mutta ei millä johdolla tahansa

Pinnalla

Autoa kannattaa kyllä lämmittää, mutta ei millä johdolla tahansa

Pihan kosteat olosuhteet lisäävät sähköiskun vaaraa etenkin, jos auton lämmittämiseen käytetään sisäkäyttöön tarkoitettua tai vaurioitunutta jatkojohtoa.

Hyvä keino varmistaa oma ja muiden pihalla liikkuvien turvallisuus on asennuttaa auton lämmitykseen tarkoitettu, maadoituksin ja ajastimin varustettu pistorasiakotelo. Työn voi tehdä myös talvisaikaan.

Liian usein näkee loskassa lojuvan jatkojohdon, joka on pahimmillaan jäänyt jännitteelliseksi auton lähdettyä. Johto tuleekin lämmityksen loppuessa irrottaa pistorasiasta ja kotelon kansi lukita, jotta lapset ja eläimet eivät pääse siihen käsiksi.

Erityisesti sisälämmitintä käytettäessä johto kuormittuu ja jopa kuumenee. Siksi kannattaa aika ajoin tarkastaa, että pistotulpan päät ovat suorat eikä osissa ole tummumia tai sulamisen merkkejä. Kaapelin on oltava ehjä ja molempien päiden puhtaita.

Muutkin pihan ulkojatkojohdot tulee aina käytön jälkeen irrottaa pistorasiasta. Normaalissa käytössä ja olosuhteissa vaara on pieni, mutta loskakeli ja mahdolliset vialliset johdot tekevät ne erityisen vaarallisiksi.

Lähde: Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s