Juhlaviikon huipennus veti Iskelmäareenan täyteen – Kiuruvedellä musiikki oli läsnä kaikkialla

SF-Caravan ry:n 60-vuotisjuhlaviikonlopun pääpäivä eli lauantai saatiin vauhtiin Iskelmäareenan Maailman vahvin pupu -konsertilla. Lasten konsertin jälkeen päivä jatkui maatilavierailulla ja Kesäteatteri Eerolan Nuotin vierestä -musiikkinäytelmän parissa. Tapahtumatori oli jälleen avoinna kaikille kiinnostuneille, ja traktorikyydillä pääsi vaivattomasti kylille ja takaisin.

Ennen illan huipennusta, Mika Mäkkelin ja Onnenkipinän tahdittamia tansseja sekä Jarkko Aholan & Guardia Nuevan esityksiä, kuultiin vielä muutamia juhlapuheita ja onnitteluja sekä nautittiin 60-vuotisjuhlaillallinen.

Juhlaillallinen nautittiin Iskelmäareenassa.

Juhlapuheessaan SF-Caravanin toiminnanjohtaja Mikko Kivekäs kiitteli juhlaviikon koordinaatiotyöryhmää, liittohallituksen Irmeli Valvetta, Wallen Hovi oy:n Timo Marjoniemeä sekä SF-Caravan Ylä-Savon Antti Niskasta.

– Halusin nuo henkilöt mainita nimeltä, mutta koordinaatiotyöryhmän lisäksi täällä on valtavasti talkoolaisia, jotka tekevät aamusta iltaan töitä tapahtuman hyväksi. Kiitos teille kaikille siitä, että saamme olla täällä tänään, Kivekäs kiitteli ja jatkoi:

– 60 vuotta täyttävä organisaatio voi tänään hyvin. Kovin moni vapaaehtoinen on uhrannut aikaansa näiden vuosien aikana järjestön eteen. Nyt me olemme tilanteessa, jossa pääsemme poimimaan niitä hedelmiä, joita nämä henkilöt ovat mahdollistaneet.

SF-Caravanin toiminnanjohtaja Mikko Kivekäs kertoi viikon aikana muuttuneensa karavaanariksi ja oppineensa vähän kantapään – ja kaalikääryleiden – kautta kuinka pitkässä pöydässä käyttäydytään ja mitä sinne otetaan evääksi.

Menneestä kiitollinen – ja nyt myös oikea karavaanari – katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen.

– Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua pääsen tässä samassa tilanteessa kertomaan, että järjestö voi edelleen hyvin. Meillä on erittäin hyvä pohja, jonka päältä voimme ponnistaa eteenpäin. Mutta se vaatii erittäin paljon työtä, Kivekäs muistuttaa.

Umpisavolainen ja Kiuruvedellä syntynyt Ismo Apell toimi illan juontajana. Hän kertoi juhlayleisölle totuuksia savolaisuudesta ja savolaisista luonnollisesti erittäin savolaiseen tapaan. Hän myös tulkitsi humoristisesti pätkän karavaanarien historiaa. Tuokion olivat SF-Caravanin 50-vuotishistoriikin pohjalta koostaneet Maiju Nousiainen-Marjoniemi ja Marjut Nousiainen.

Kiuruvedellä syntynyt Ismo Apell oli Iskelmäareenan lavalla kuin kotonaan. Karavaanaritaustainen Apell on myös toinen Rauhalahden Karavaanarit 2 -kesäteatteriesityksen käsikirjoittajista.

Illan erikoisnumerosta vastasi monilahjakkuus, Wallen Hovi oy:n toimitusjohtaja Timo Marjoniemi. Hän esiintyi lähes ex tempore kotiinsa kyläilemään saapuneiden vieraiden, Erja Mesimäen ja Lauri Marjakankaan, kanssa. Yleisö sai nauttia vetävistä esityksistä kolmen kappaleen verran.

Juhlatilaisuuden yleisö pääsi nauttimaan yllätysesityksestä, sillä Wallen Hovi oy:n idearikas toimitusjohtaja Timo Marjoniemi on myös muusikko. Kuvassa lisäksi kitaristi Lauri Marjakangas.

Virallisen Kiuruveden kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Markku Siponen.

– Olen iloinen siitä, että pääsimme tänä vuonna hyödyntämään tätä meidän kokemustamme tapahtumien järjestämisestä myös karavaanareiden kansainvälisessä tapahtumassa, Siponen kertoo.

Siponen mainitsee myös, että hän on iloinen siitä, että karavaanarit toimivat vastuullisesti sekä sopusoinnussa ympäristön kanssa. Esimerkkinä hän mainitsee puuntaimien istuttamisen.

Virallisen Kiuruveden kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Markku Siponen.

– Mieliinpainuvaa tässä viikossa on ollut yhteisöllisyys, yhteishengen rakentaminen ja yhdessä tekeminen. Yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan tähän maahan entistä enemmän. Karavaanarit ovat toimineet tässä erinomaisen hyvänä esimerkkinä, hän jatkaa.

Caravan Huiput on liiton vuonna 1998 alulle panema leirintäalueiden markkinointiketju, josta tuli yhdistys vuonna 2006.

– Caravan Huippuihin kuuluu 17 SF-Caravanin jäsenyhdistystä sekä 19 loistavaa leirintäaluetta. Haluamme kiittää, sillä liitto on tukenut toimintaa ja tehnyt hyvää yhteistyötä Caravan Huippujen kanssa, yhdistyksen edustaja Harri Järveläinen kiittelee.

Caravan Huippujen edustajat Esa Kankaristo (vas.) ja Harri Järveläinen luovuttivat yhdistyksen standaarin SF-Caravanin toiminnanjohtaja Mikko Kivekkäälle (etualalla).

FICC:n (Fédération Internationale de Camping, Caravanning et Autocaravaning) presidentti João Alves Pereira toi juhlaan oman järjestönsä terveiset. Pereira kiitteli puheessaan ei vain nykyistä liiton puheenjohtajaa ja hallitusta, vaan myös kaikkia edeltäviä puheenjohtajia ja hallituksia sekä muita toimijoita.

Myös Taiwanin edustaja Johnny Cheng kiitteli siitä, että sai olla mukana tapahtumassa. Hän toivoi näkevänsä mahdollisimman monet ensi vuonna omassa maassaan, kun siellä järjestetään 95:s FICC Rally huhti–toukokuun taitteessa.

Taiwanin edustaja Johnny Cheng kutsui kaikki osallistumaan ensi vuonna Taiwanissa järjestettävään FICC Rallyyn.

Hieman lähempänäkin päästään nauttimaan kansainvälisestä karavaanitunnelmasta, kun seuraavat Pohjoismaiset karavaanipäivät järjestetään ensi kesänä Ruotsin Vimmerbyssä.

Kiuruveden juhlaviikon lopuksi halukkaat pääsivät ennen päättäjäistapahtumaa hiljentymään Kiuruveden kirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa. Iskelmäviikolle jääville oli vielä mahdollisuus nauttia Eerolan kesäteatteriesityksestä sekä viritellä lauluääntään illan yhteislaulutilaisuudessa kesäteatterilla.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *