Karavaanarit siirtyivät sanoista tekoihin – matkailun päästöjä kompensoidaan istuttamalla kuusentaimia Kiuruveden luontoon

SF-Caravanille vastuullisuus ei ole vain kauniita puheita vaan myös konkreettisia tekoja.

Kiuruvedellä käynnissä oleva SF-Caravan ry:n 60-vuotisjuhlaviikko on käsittänyt monipuolista ohjelmaa tapahtumaan osallistuville sadoille matkailuajoneuvokunnille. Karavaanarit ovat käyneet esimerkiksi istuttamassa kuusentaimia luontoon, ajatuksenaan kompensoida karavaanimatkailun tuottamia päästöjä.

Torstain istutuskierrokselle osallistui myös SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusi puolisonsa Annen kanssa.

– Entistä useampaa kiinnostaa vastuullinen matkailu ja sen eteen ponnistelu, ettei matkailun vaikutus ympäristöön olisi negatiivinen. Tämä on yksi keino ymmärtää valintojemme ja päätöstemme vaikutuksia, Rusi sanoo.

– Tietojemme mukaan kaksi tällaista puuta sitoo elinkaarensa aikana hiilidioksidia yhtä paljon kuin vuoden karavaanariharrastus Suomessa tuottaa.

Katso videolta, miten taimien istutus Kiuruveden Tuonelanharjulle käytännössä tapahtui.