Kim Floor nauttii matkailuautoilusta venesatamissa

Muun muassa Euroviisuista ja Onnenpyörä-ohjelmasta tuttu Kim Floor nauttii ruuhattomasta matkailuautoilusta.

Kim Floor, 72, muistetaan vuoden 1972 euroviisulavalta sekä 90-luvulla televisiossa esitetyistä Onnenpyörä- ja Metsolat -suosikkisarjoista. Nykyisin Floor viettää eläkepäiviä Lahdessa.

Caravan-lehti tapasi Floorin Messilässä, missä hän käy lähinnä nauttimassa sataman tunnelmasta ja aurinkoisista kesäpäivistä. Matkailuauton keula suunnataan hieman kauemmas Suomeen.

– Euroopassakin on kierretty, mutta nykyään reissaamme vaimon kanssa Suomessa. Mielestäni nyt on muutenkin hyvä pysyä Suomessa ja käyttää suomalaisten yrittäjien palveluita.

Floor on ollut nuorempana innokas purjehtija. Hän huomasi, että matkailuautossa liikkuessaan voi palata veneilyn tunnelmiin.

– Ensimmäisen matkailuauton ostin 80-luvun lopulla. Poikani harrastivat kilpapurjehdusta optimistijollilla. Kiersimme ympäri Suomea kilpailuissa ja vaimo teki ruuat matkailuautossa. Meillä oli kaipuu satamiin. Kun avaa kattoluukun, kuulee vanttien kilinän. Ikään kuin olisi veneessä. Lisäksi satamissa on usein yhtä hyvät palvelut kuin leirintäalueillakin, mutta vähemmän porukkaa.

Katso videolta lisää Kim Floorin kuulumisia!

Keskustelu

  1. Bo Telenius

    Ihan hyvä. Se olisi myös minun mieleinen lomailu

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.