K&K Kivinen on Vuoden matkailuajoneuvokauppias

Vuoden matkailuajoneuvokauppiaaksi on valittu Tuusulassa toimiva K&K Kivinen Oy. Tunnustuksen julkisti Matkailuajoneuvotuojat ry torstaina Tampereella.

Alan maahantuojien, valmistajien ja kauppiaiden muodostama yhdistys mainitsi kunnianosoituksen perusteiksi pitkäjänteisen työn haasteellisella toimialueella sekä viimeisen vuoden aikana tehdyt, merkittävät liiketoimintaa tukevat investoinnit. Nyt jaettu tunnustus oli järjestyksessään kymmenes.

Vuonna 1993 perustettu K&K Kivinen Oy on täyden palvelun matkailuajoneuvoliike, joka on toistaiseksi keskittynyt matkailu- ja tavaraperävaunujen myyntiin ja huoltopalveluihin. Yrityksen edustuksiin kuuluvat Hobby-, Kabe-, Fendt-, Caretta- ja Poksi-matkailuvaunut. Vuonna 2017 yritys otti käyttöön uudet liiketilat. Kari Kivisen vuonna 1993 perustamaa perheyritystä johtaa nyt Karo Kivinen.

Lisäksi Matkailuajoneuvotuojat ry jakoi kunniakirjat kahdelle pitkään alalla toimineelle työntekijälle. Kari Junttila Caravankeskus Reatalo Oy:stä on palvellut 26 vuotta asiakkaita hyvällä menestyksellä matkailuajoneuvojen myynnissä ja jälkimarkkinointitehtävissä.  Jukka Brandes on toiminut lähes 30 vuotta matkailuajoneuvojen huoltomekaanikkona Helsinki Caravan Oy:n palveluksessa Vantaalla.

Aiemmat vuoden matkailuajoneuvokauppiaat

2008: Caravan Erälaukko Oy, Tampere
2009: Helsinki Caravan Oy, Vantaa
2010: Jyväs-Caravan Oy, Jyväskylä
2011: JP-Caravan Oy, Kempele
2012: City-Caravan Oy, Lappeenranta
2013: Best-Caravan Oy, Hyvinkää
2014: Kouvolan Vaunu Paajanen Oy, Kouvola
2015: Caravan Larvanto Oy, Kuopio
2016: Caravankeskus Reatalo, Rovaniemi
2017: K&K Kivinen Oy, Tuusula

Lähde: Matkailuajoneuvotuojat ry