Kun olet vuokraamassa matkailuautoa tai -vaunua, muista tarkistaa myös vakuutusturva

Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraus on koronakesänä huipussaan. Tien päälle on lähdössä myös monia ensi kertaa karavaanarielämään tutustuvia matkalaisia.

–  Kun olet vuokraamassa matkailuajoneuvoa, tarkista ensin mitä ajoneuvon vuokraussopimuksessa on sovittuna vakuutuksista. Yleensä ajoneuvon omistaja huolehtii vakuutuksista. Selvitä myös toimintaohjeita yllättävien tilanteiden varalta ja tarkista vuokraussopimukseen sisältyvän omavastuun suuruus, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan vakuutusasiantuntija Hanna Salo sanoo tiedotteessa.

–  Jos vuokraat matkailuvaunun niin huomaa, että oman auton vakuutus ei korvaa vuokratulle matkailuvaunulle aiheutuvia vahinkoja, jos vaunuun tulee esimerkiksi lommoja tai se varastetaan. Tarkista autosi vakuutuksesta myös, mitä kuluja korvataan hinaustapauksessa. Vakuutukset poikkeavat toisistaan. Laajimpiin kaskovakuutuksiin sisältyvät sijaisauto- tai keskeytysvakuutukset saattavat korvata myös vuokra-autokuluja, Salo sanoo.

–  Myös euromääräiset rajoitukset sekä enimmäiskorvausmäärät kannattaa tarkistaa, sillä joskus hinaus- ja matkanjatkamiskulut voivat olla euromääräisesti suuriakin. Hinausvakuutus korvaa yleensä auton hinauksen lähimmälle korjaamolle tai kotiin sekä kulut, jotka aiheutuvat matkustajien joutuessa jatkamaan matkaa määränpäähän tai takaisin kotiin. Sen sijaan polttoaineen loppumisesta aiheutuvaa hinausta ei yleensä vakuutuksesta korvata, Salo muistuttaa.

Myös vakuutusyhtiön hätäpalvelun yhteystiedot kannattaa muistaa ottaa mukaan. Sitä kautta on helppoa tilata hinausauto tai muuta apua, jos matka jostakin syystä katkeaa.

Koronaepidemian aikana matkailua suositellaan kotimaassa. Jos matka on kuitenkin suuntautumassa ulkomaille, tarkista huolellisesti missä vakuutuksesi on voimassa ja mitä se korvaa. Onko esimerkiksi ulkomailla tapahtuvissa vahingoissa korkeampi omavastuu tai muita korvausrajoituksia. Voimassaolo pitää tarkistaa myös kaikkien kauttakulkumaiden osalta erikseen ja mukaan on hyvä ottaa Vihreä kortti, Green card.

Lähde: FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta