Liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta seuraa huima lisävero

Liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta määrätään nykyään lisäveroseuraamus, kun rikkeestä saattoi aikaisemmin selvitä sakoilla.

1. joulukuuta voimaan astuneen lakimuutoksen myötä liikennekäytöstä poistettuja autoja on mahdollista valvoa tulevaisuudessa myös automaattivalvonnalla. Autoilijan kannattaakin varmistaa esimerkiksi käytetyn auton oston yhteydessä, että auto on ilmoitettu liikennekäyttöön.

Autojen liikennekäytöstä poistolla ja otolla on mahdollistettu ajoneuvoveron katkaisu helposti tarpeen vaatiessa. Autoilijan on kuitenkin huolehdittava siitä, että liikenteessä oleva auto on ilmoitettu liikennekäyttöön.

Liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta määrätään lisävero, joka on vähintään tuhat euroa tai viisi kertaa vuotuisen ajoneuvoveron määrä. Tavoitteena on saada liikennekäytöstä poistetut autot pois liikenteestä sekä varmistaa oikeudenmukainen verokohtelu ajoneuvoveron osalta kaikille.

Valvontaa rekisterikilpien etäluentalaitteella

Poliisi käyttää liikennekäytöstä poistettujen autojen valvonnassa poliisiautoissa olevia rekisterikilpien automaattisia etäluentalaitteita. Poliisi toimittaa havaitsemansa rikkeet Trafin järjestelmään, josta tieto välitetään auton haltijalle ja rekisteriin merkitylle omistajalle.

Aikaisemmin poliisi saattoi määrätä liikennekäytöstä poistetulla autolla ajamisesta lisäveron sijasta sakkorangaistuksen, mutta lakimuutoksen myötä lisävero on määritelty ensisijaiseksi ja ainoaksi seuraamukseksi.

Liikennekäytössä vai ei – tarkasta helposti netistä

Auton käyttäjä vastaa siitä, että liikenteessä oleva auto on ilmoitettu liikennekäyttöön. Myös käytetyn auton ostajan kannattaa varmistaa, että auto on liikennekäytössä, ennen kuin hän lähtee sillä tien päälle. Asiasta kannattaa huolehtia, sillä inhimillinen unohdus tai tietämättömyys ei vapauta lisäverosta.

Tiedon siitä, onko auto liikennekäytössä vai ei, voi tarkistaa Trafin julkiset verotiedot -palvelusta rekisterinumeron perusteella. Oman auton tiedot saa tarkistettua Trafin oma asiointi -palveluista. Molemmat palvelut ovat maksuttomia.

Auton liikennekäytöönotto sujuu helposti ja maksutta netin kautta Trafin sähköisissä palveluissa. Liikennekäyttöönoton voi tehdä myös ajoneuvojen rekisteröintejä hoitavilla katsastustoimipaikoilla ja vakuutusyhtiöissä.