Turun Forum Marinum kokeilee kesällä museolipun ja pienen ”matkaparkin” yhdistelmää

Aurajoen varrella sijaitseva suosittu Forum Marinum -merikeskus on muiden museoiden tapaan ollut koronatilanteen vuoksi tiukassa paikassa myös taloudellisesti.

– Mietimme, että mitä me voisimme tehdä itse tässä tilanteessa. Päätimme esimerkiksi olla poikkeuksellisesti auki juhannuksena, sanoo Forum Marinumin toimitusjohtaja Tapio Maijala.

– Ja koska kotimaanmatkailu voi olla tänä kesänä aika tapissaan ja monet suomalaiset perheet ovat liikkeellä matkailuautolla, syntyi idea yrittää houkutella heitäkin tänne perhematkailukohteeseen lisää.

Henkilökunnan parkkipaikat ovat olleet vähän vajaakäytössä, joten niitä päätettiin ottaa matkailuautojen käyttöön.

– Oikeastaan me emme myy sinne matkailuautopaikkoja, vaan myymme käytännössä merikeskuksen näyttelytarjontaan kaksi päivää voimassa olevan perhelipun, jota vastaan voi saada tilan salliessa myös paikan matkailuautolle kahdeksi vuorokaudeksi, Maijala sanoo.

Perhelipun 40 euron hinnalla (2 aikuista ja 3 lasta) saa käyttöön kaksi yhdistettyä sähkötolpallista parkkiruutua. Käytännössä tilaa parkissa riittää kerrallaan viidelle matkailuautolle.

Kyseessä on tämän kesän kestävä kokeilu. Sen alkaminen on yhdistetty museolaiva Suomen Joutsenen avautumiseen yleisölle 12.6.2020. Kokeilu päättyy 23. elokuuta.

Lähellä Turun linnaa ja satamaa sijaitsevan Forum Marinumin pihalla matkailuautojen erillinen parkkialue sijaitsee punatiilisen Kruununmakasiinin takana. Parkin läheisyydestä löytyy myös kaupungin yleinen wc-tila.

Kuvan Forum Marinumin neljän tunnin parkki täydentyy tänä kesänä pienellä, erillisellä matkailuautojen parkilla.