Ensisilmäys Lahden Caravan-messuille – valinnanvaraa moneen tarpeeseen

Lahden Caravan-messujen merkitys alan harrastajille käy paikan päällä nopeasti selväksi. Tapahtuma on jälleen kerran vuoden tärkein ja paras paikka Suomessa matkailuajoneuvojen uutuustarjontaan perehtymiseen.

Tärkeä osa vuoden matkailuajoneuvokaupoista tehdään Lahden Messuilla tai sitten vähän myöhemmin messujen vaikutuksesta, joten neljä päivää Lahdessa ovat myös kauppiaille erittäin tärkeitä.

Lahden Caravan-messut vuosimallia 2024 käynnistyivät sateisessa säässä, mutta uusista matkailuajoneuvoista kiinnostunutta väkeä saapui mukavasti heti messujen ovien auettua.

Kiinnostus caravan-matkailuun ja matkailuajoneuvoihin on säilynyt Euroopassa hyvänä huolimatta taloustilanteen luomasta epävarmuudesta. Uutta mallivuotta juhlistavat tämän syksyn messut ovat olleet menestys lähes joka maassa. Esimerkiksi Ruotsissa Elmia keräsi juuri yli 34 000 kävijää, 10 prosenttia viime vuotta enemmän. Messut sujuivat hyvin myös Norjassa, jossa Caravan Xpo kasvatti kävijämääräänsä. Nyt on Lahden vuoro esitellä, mitä matkailuajoneuvoalan yritykset ovat saaneet aikaiseksi.

Caravan-messuille tuleva saattaa kiinnittää ensimmäiseksi huomiota siihen, että pihalla ei ole nyt esillä montakaan matkailuajoneuvoa, ja sisällä moni kauppias löytyy nyt eri paikasta kuin aiempina vuosina on totuttu. Paikalla on nähtävissä ja koettavissa noin 30 matkailuajoneuvomerkkiä ja paljon muuta, joten perehdyttävää on enemmän kuin tarpeeksi.

Matkailuajoneuvojen hintaskaala on jälleen laaja – esimerkiksi runsaat 11 000 euroa maksavasta Respon minivaunusta 456 000 euroa maksavaan Concorde Charisma 910 MI -matkailuautoon.

Messuille on tällä kertaa saatu myös aiempaa enemmän tarvikkeita. Sitä messuvieraat aina toivovat.
Kabe on tehnyt muutaman vuoden ajan pelkästään Mersu-pohjaisia matkailuautoja. Se on näkynyt sikäli ikävästi mallistossa, että halvimman mallin hinta on alkanut noin 129 000 eurosta. Nyt siihen on tulossa muutos. Suosittu Classic tekee paluun, ja Fiat Ducato -pohjaisena. Messuilla nähtävänä oleva Kabe Travel Master Classic 740 LGB:n hinta on 114 900 euroa. Lahdessa siitä on esillä tosin vasta prototyyppi. Tuotantovalmis versio nähtäneen tammikuussa Helsingin caravan-messuilla.
Poksista tulee monelle mieleen hyvin pieni matkailuvaunu, mutta Poksi N Cross Max -mallia ei voi ihan pieneksi enää kuvailla. Perhe-Poksissa on vuoteet jopa viidelle hengelle. Vaunu maksaa 26 450 euroa.
Uudistuneessa Hobby Prestige Van ”First Edition” -retkeilyautomallissa on hieman myös Hobbyn perustajan, 87-vuotiaan Harald Striewskin kädenjälkeä. Auton keulamaski taas kertoo uudistuneesta Fiat Ducatosta.
Uuden Chimera by Polar -vaunumerkin ensimmäinen esiintyminen Suomessa on luonnollisesti Lahdessa. Nähtävillä on pidempi 730-malli, lyhyempi Chimera 590 ei ehtinyt Lahteen.
Viimeistään sisään astuttaessa käy selväksi, että kyseessä on vakuuttavasti varusteltu uusi premium-vaunu. Pidemmän Chimeran hinnat alkavat 92 500 eurosta, lyhyemmän noin 74 000 eurosta. Messuilla näytillä olevan Chimera 730 BQWL -mallin hintalapussa lukee huimat 96 800 euroa.
Al-Kon 3-akseliselle alustalle rakennettu Knaus Sun I 900 LEG on vajaat yhdeksän metriä pitkä Knausin lippulaiva.
Knausin lippulaiva on hyvin tyylikäs myös sisältä, kuten runsaat 200 000 euroa maksavan liner-luokan auton pitääkin olla.
Katsastusvapaassa Kulkuri TK 30 -pikkuvaunussa mahtuu nukkumaan neljä reissaajaa. Kuvassa oleva kerrosvuode voidaan kääntää seinälle, jolloin saadaan tilaa istuinryhmälle. Kulkuri-malli maksaa 22 900 euroa.

Caravan-messut Lahden Messukeskuksessa kestävät torstaista sunnuntaihin 26.–29.9.2024.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *