Espanjan FICC Rallyssa tärkeintä on ihmisten kohtaaminen

Kansainvälisen leirintämatkailujärjestö FICC:n järjestyksessään 90. FICC Rally on kerännyt Espanjan Galiciassa 3.–12.9.2021 järjestettävään karavaanaritapahtumaan 88 matkailuajoneuvoyksikköä 13 eri maasta.

Syynä aiempiin vuosiin verrattuna pienimuotoisempaan FICC Rallyyn on se tuttu. Covid, matkustusrajoitukset ja yleinen matkustamisen hankaluus ovat verottaneet osallistumista.

Järjestön yleiskokous järjestettiin tapahtuman yhteydessä. Nyt ei ole vaalivuosi, joten kokouksessa käsiteltiin niitä tavanomaisia asioita kuten toimintakertomus, tilinpäätös ja budjetti, mutta oli asialistalla myös esimerkiksi tulevien FICC Rallyjen järjestäminen. Kokouksessa päätettiin, että vuonna 2024 FICC Rally viedään vaihteeksi Euroopan ulkopuolelle ja järjestetään Etelä-Koreassa.

Tunnelma tapahtumapaikkana olevalla A Guardan kunnassa sijaitsevalla Camping Santa Teclan leirintäalueella on ollut leppoisa. Iloa tuotti jo sekin, että ennen avajaisia leirintäalueella pystyttiin järjestämään pieni kulkue.

Suomalaisittain mukavaa tunnelmaa lisäsi myös se, että yleiskokouksen päätteeksi SF-Caravan ry:n varapuheenjohtaja Minna Joensuu palkittiin FICC:n kultaisella mitalilla.

Palkinnon perusteena oli etenkin Joensuun kuuden vuoden työ FICC:n hallituksessa vuosina 2014–2020, mutta hänellä on myös paljon muuta taustaa FICC:n ja karavaanareiden hyväksi toimimisesta vuosien varrella.

– Olen pitkältä ajalta monelle tuttu näissä ympyröissä, ja mukavaltahan se aina tuntuu, että tehdystä työstä muistetaan, Minna Joensuu sanoo.

Hänen mukaansa ihmisiä on tapahtumassa kovasti puhuttanut se, millaista korona-aika on ollut eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa, ja miten caravan-matkailulla on mennyt.

– Sen kyllä täällä huomaa vahvasti, että ihmiset kaipaavat kohtaamisia, tutustumista uusiin paikkoihin ja normaalia elämää. FICC Rally -tapaamisten kova ydin on juuri ystävyyden rakentamisessa ja ihmisten kohtaamisessa.

Ensimmäinen FICC Rally järjestettiin vuonna 1933 Hampton Courtissa Lontoossa. Perinne on jatkunut siitä asti, poikkeuksina toisen maailmansodan aika sekä viime vuosi, jolloin tapahtumaa ei järjestetty.

FICC:n (Fédération Internationale de Camping, Caravanning et Autocaravaning) jäseninä on 67 karavaanari- ja leirintämatkailujärjestöä 38 eri maasta.

Kuvat: Minna Joensuu

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *