Kevään Caravan Show peruttu – näin kommentoivat messujärjestäjät

Huhtikuulle kaavailtu Caravan Show peruuntuu tältä vuodelta. Näin yli 30 vuotta jatkunut perinne ainoasta SF-Caravan ry:n messutapahtumasta jää ainakin vuodeksi tauolle. Turun Messukeskus oy:n mukaan syyt ovat taloudelliset.

– Sekä kuluttajat että tapahtuman näytteilleasettajat ovat erittäin varovaisia hankinnoissaan ja päätöksissään, emmekä saaneet riittävän ajoissa tarpeeksi sitoumuksia näytteilleasettajilta osallistua tapahtumaan. Tapahtumasta ei olisi saatu laadullisesti ja sisällöllisesti riittävän kattavaa vastaamaan kävijöiden odotusarvoja, sanoo Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Marja Pekkanen.

Tapahtuman peruuntuminen on järjestäjälle pettymys.


– Olimme valmistautuneet tapahtumaan, ja siihen oli tarkoitus tehdä paljon uudistuksia. Uudistukset liittyivät etenkin tapahtuman luonteeseen harrastajien tapahtumana, ja nimenomaan kävijöille olisimme tuoneet uusia elämyksiä ja viihtymisen elementtejä, Pekkanen sanoo.


– Pitkä perinteen katkaiseminen on ikävää, mutta kokonaistilannetta tulee arvioida. Sekä näytteilleasettajien että kävijöiden odotusarvojen täyttymisen mahdollistaminen on tapahtumassa tärkeintä.

Messuorganisaatio ei usko tapahtuman hiipuvan peruuntumisen myötä lopullisesti.

– Tarkastelemme tilannetta ja toivomme, että uusien matkailuajoneuvojen kauppa kääntyy nousuun. Tapahtuman kannalta on tärkeää saada näytteilleasettajiksi kattava edustus uusia sekä käytettyjä matkailuajoneuvoja ja -vaunuja. Toiveenamme on jatkaa Caravan Show’n pitkää perinnettä kevään karavaanarikauden avaajana.

Järjestämisestä oli jo sovittu

SF-Caravan ry:lle uutinen tuli yllätyksenä. Järjestö oli solminut vuonna 2022 sopimuksen Turun Messukeskuksen kanssa tapahtuman järjestämisestä vuosille 2023–24 sekä niitä seuraavalle vuodelle optiona.

– Perinteisen messutapahtuman peruminen järjestön 60-vuotisjuhlavuonna on luonnollisesti harmillista. Kuluttajille suunnatut messutapahtumat ovat olleet tärkeä muoto harrastajien tavata toisiaan sekä ajoneuvokauppiaiden esitellä tarjolla olevaa kalustoa ja tarvikkeita, sanoo SF-Caravanin puheenjohtaja Olli Rusi.

SF-Caravan tekee tiivistä, koko toimialan edistämistä tukevaa yhteistyötä Matkailuajoneuvotuojat ry:n sekä matkailuajoneuvokauppiaiden kanssa.

– Muutokset peräänkuuluttavat luonnollisesti heidän kanssaan yhteistä pohdintaa siitä, miten parhaimmalla tavalla saadaan tuotua sekä ajoneuvoja että harrastamisen tapoja harrastajien tietoon. Yhteistyö mahdollisesti tiivistyy entisestään.

Näyttelytoiminnan lisäksi samassa yhteydessä on perinteisesti pidetty suosittuja koulutuksia ja luentoja sekä esitelty kiinnostavia matkakohteita. Caravan Show’n yhteydessä on järjestetty aina myös SF-Caravan Turku ry:n järjestämät messutreffit, jotka suosionsa huipulla vetivät useita satoja matkailuajoneuvoja tapaamiselle ja messuille, säistä riippumatta.

– Monet jäävät alkavana vuonna kaipaamaan näitä tapaamisia. Seuraamme herkästi muutoksia, ja pyrimme päivittämään toimintamme ympäristön muutosten mukaisesti, Rusi sanoo.


Vuoden caravan-alueet on perinteisesti julkistettu messutapahtuman yhteydessä.

– Näitä emme kykene nyt Turun Messukeskus oy:n ilmoituksen perusteella perinteisellä tavalla järjestämään, mutta löydämme kyllä hyvissä ajoin parhaat tavat pitää näitä perinteitä yllä.

Keskustelu

  1. Pekka Lepikko

    Tosi järkevää kyllä ihmisten pitää ymmärtää tämän hetkinen taloustilanne.ootellaan parempia aikoja.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

  2. Rurik Löfman

    Ikävä mutta. Järkevä päätös!

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

    1. Kallio Markku

      Kyllähän ne viimekevään messut näytti jo suunnan missä ollaan? Kamppeiden välissä jo kuuli, ettei enää koskaan. Jyväskylä ja Lahti nää on tulevat paikkakunnat jotka vetää. Ps. Toivottavasti Lahdessa nähdään tarviketarjontaa jota Turku ei pystynyt juurikaan tarjoon, kuin jotain metrilakupöytiä.

      Kommentoitu 0 kertaa

  3. Vikiö Seppo

    Autojen hinnat nostettu pilviin samoin käytetyt asuntoautot kenellä enää vara ostaa tai vaihtaa.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

  4. Niinpä niin…

    ”SF-Caravan tekee tiivistä, koko toimialan edistämistä tukevaa yhteistyötä Matkailuajoneuvotuojat ry:n sekä matkailuajoneuvokauppiaiden kanssa.”

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

    1. Tähän olisi vain yksi luonnollinen vastaus. Juhlavuoden messujen järjestämiseksi tehdään kaikkemme löytääksemme toisen järjestäjän.

      Kommentoitu 0 kertaa

  5. Mika Karsikas

    Hyvähän ihmisten on nähdä ja kuulla ja keskustella messuilla,se on kuitenkin halpaa.Autot ovat jo arvokkaita,niillä leiriytyminen kallista ja vakuutuksia on turha mainita ja kun yhdistysten jäsenmaksut vain nousee ei tarvitse ihmetellä retkeilyautojen ja puskaparkkien suosiota joissa yksinkertaisuus on edullista.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

  6. Korona-aika nosti hinnat pilviin sekä uusissa että vanhoissa. Nyt monet toteavat että kivempi on lähteäkin lentäen all-inclusiveen ja oletetaan saavan niistä lähes samat kuin on itse maksettu. Tarjontaa on paljon eikä ostajia niinkään. Ikävä tilanne, mökeissä sama homma.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

  7. Pusukoppi

    Kävimme ekaa kertaa messuilla keväällä 2022.
    Ohjelma ei ihan kohdannut kahta työssäkäyvää aikuista
    Koska töissä niin kohteeseen pääsee perjantai iltana. Messut kiersimme sekä lauantaina että sunnuntaina.
    Olimme katsomassa isompaa vaunua. Myyjillä sunnuntaina messuväsymystä, ei oikein tahtonut löytyä esittelyintoa.

    Kommentoitu 0 kertaa

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *