Matkailuajoneuvomallien uutuudet täyttävät taas Lahden Messukeskuksen

Lahden Messujen ja Matkailuajoneuvotuojat ry:n 26.–29. syyskuuta tuottamilla Caravan-messuilla ovat esillä tulevan kauden matkailuauto- ja vaunumallit sekä caravan-matkailun varusteet, tarvikkeet, palvelut ja kohteet.

Neljässä hallissa pääsee neljän päivän ajan tutustumaan noin 30 eri matkailuajoneuvomerkkiin, yhteensä satoihin matkailuajoneuvouutuuksiin.

Caravan-messujen yhteyteen toteutetaan omatoimimatkailijan Matkailija-teema-alue. Ohjelmalavalla kuullaan erilaisia puheenvuoroja, muun muassa Norjassa reissaamisesta kiinnostuneille. Myös vanlife-matkailu on vahvasti edustettuna ohjelmatarjonnassa.

SF-Caravan Lahden seutu ry järjestää jälleen karavaanareiden treffit Vesijärven rantamaisemissa Lahden Messukeskuksen ja keskustan läheisyydessä. Valittavana on useita eri sijainteja.

Suomen suurimmassa matkailuajoneuvoalan tapahtumassa vierailee vuosittain noin 14 000 kävijää. Lisätietoja tapahtumasta löytyy uusimmasta Caravan-lehdestä sekä messujen nettisivuilta.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *