Koeajossa: Affinity M Duo -retkeilyauto – puurakenteita ja kaksoispohja

Suomessa vielä varsin tuntemattoman puolalaisen Affinityn retkeilyautoissa on puuvoittoinen sisustus ja lämmin kaksoispohja.

Ruotsalaisen Kaben vuonna 2019 Puolan Ozorkówiin perustaman ja 80-prosenttisesti omistaman Affinityn retkeilyautomallisto on kasvanut lähes vuosittain, ja tarjolla on nyt Fiat Ducato -mallien lisäksi myös MAN TGE -malleja. Alustasta riippumatta kaikissa pohjaratkaisuissa on lämmin kaksoispohja ja puulevypintaiset kalusteet, jotka ovat levyjen pinnoittamisesta alkaen Affinityn omaa tuotantoa.

Affinityn virallinen markkinointinimi on Affinity by Kabe. Samanlaista uskottavuutta lisäävää nimipolitiikkaa käytti aikoinaan esimerkiksi Carthago Malibu-malliensa kohdalla. Loput 20 prosenttia Affinity RV Sp. z o.o. -yrityksestä omistaa yrityksen johto.

Ykkösestä Vitoseen

Affinityn tulo Suomeen alkoi vuonna 2022 kangerrellen, sillä alkuvuoden karavaanimessut peruuntuivat koronaviruspandemian vuoksi. Syksyllä 2022 Lahdessa Affinityltä oli esillä jo kaksi mallia, kun taaksepäin käännettävästä kuljettajan istuimesta ja matkustajasohvasta tehtävällä pitkittäisellä kerrossängyllä toteutettu 295-malli oli saanut rinnalleen Duo-mallin.

Syksyllä 2023 Duosta esiteltiin suomalaisille nyt koeajettu M Duo, missä M-kirjain viittaa MAN-alustaan. 295 on sittemmin nimetty One-malliksi, onhan se Affinityn ensimmäinen malli.

One-mallin erikoisuus on matkustajasohvasta ja taaksepäin käännetystä kuljettajan penkistä rakennettava kerrosvuode. Sohvan nojasta esiin taitettavan ylävuoteen pää lepää kuljettajan pilotti-istuimen pääntuen päällä. Ylävuode on varustettu putoamissuojalla. Sohvapöytää varten ikkunan edessä on lokero. Kuva: Affinity

Valmistaja on noudattanut samaa numeronimipolitiikkaa myöhemminkin, ja nyt mallistossa ovat myös mallit Two, Three, Four ja Five. Duo-, Three-, Four- ja Five-mallien kohdalla numero korreloi auton matkustaja- ja vuodepaikkojen kanssa – tai Three-mallissa matkustajapaikkoja on yksi enemmän kuin vuodepaikkoja. One-mallissa vuoteita on kolme tai neljä.

M Duon lisäksi Affinity tekee tai suunnittelee tekevänsä MAN-mallin myös malleista Two, Three ja Four. Näistä M Four on 5,99-metrinen, kun muut M-mallit rakennetaan 6,84-metriseen TGE-koriin. Two-pohjaratkaisusta ei ole Fiat-versiota.

105 700–124 900 euroa

Onen ja Fiat-Duon saa Suomessa kahtena kokonaismassaversiona (3 500 ja 4 000 kg). B-kortilla ajettavaan One-malliin ei saa Affinityn erikoisuuksiin kuuluvaa etuosan pitkittäistä kerrossänkyä, joten siinä on vain kolme makuupaikkaa.

Tällä hetkellä One-mallit maksavat kokonaismassasta riippumatta 109 400 euroa ja Fiat-Duot 105 700 euroa. Three-mallin kokonaismassa on 4 000 kiloa ja hinta 107 800 euroa.

Peruutuskamera helpottaa koeajetun 6,8-metrisen M Duon pyörittelyä. Monessa Affinityn mallissa kaasupullokaappi on auton sivulla.

Koeajetun M Duon kokonaismassa on 3 500 kiloa, mutta MAN-malli maksaa peräti 124 900 euroa, eli se on 19 200 euroa kalliimpi kuin Ducato-korinen Duo. Fiatin hinnat ovat ajalta ennen Ducaton mallipäivitystä, joten hintaero voi uudistuneen Ducaton myötä muuttua. Four ja Five eivät ole ainakaan vielä Suomen hinnastossa.

Affinity-mallien korkeahkoa hintaa selittää osaltaan se, että hinnat sisältävät ”kaiken”, eli perushinta on käytännössä myös todellinen myyntihinta. Suomeen tuotavissa Fiat-malleissa on tehokkain eli 180-hevosvoimainen moottori ja automaattivaihteisto. MAN TGE -malleissa on puolestaan 177-hevosvoimainen turbodiesel ja momentinmuunninautomaatti.

Lämmin lattia

Vakiovarustukseen kuuluu myös lattialämmityksen korvaava lämmin kaksoispohja, lämpimässä tilassa olevat raikas- ja harmaavesisäiliöt, 20 millin lämmöneristys ja pääosin verhoillut korikehikon palkit.

Suomeen tuotavissa autoissa on sähköpatruunalla varustettu Truma Combi 6E -ilmalämmitys, kun tehtaan perusvarusteluun kuuluu Combi 4E. Tilauksesta Affinityyn saa myös diesellämmityksen, joka saattaa olla perusteltu valinta ainakin yhden kaasupullon kaapilla varustettuun Three-malliin. Retkeilyautojen yleisestä linjasta poiketen M Duossa kahden kaasupullon kaappi on auton sivulla, ei takatilassa.

Duossa ei ole takaa yhteyttä asunto-osaan, mikä on lämpimyyden kannalta hyvä asia. Kaikki hylly- ja kotelorakenteet ovat puulevyä. Vasemmalla olevan korkean kaapin hylly kääntyy ylös, ja yläoikealla olevan lokeron vasen seinä kääntyy vaakatasoon ja tuplaa avolokeron leveyden. Vasemmalla ja keskellä on lattiatasossa avolokeroita.

Plusasteisessa säässä tehdyn koeajon aikana M Duon lämmitys pääsi helpolla. Auto lämpeni nopeasti ja pysyi tasaisen lämpimänä, ja lattia tuntui jalkojen alta miellyttävän lämpimältä. Varustukseen kuuluu myös kaksi kattotuuletinta. Matkailuautoille tyypilliseen tapaan ohjaamo on myös Affinityn retkeilyautoissa ”kylmäpesäke”, sillä eteen ei ohjata lämpöä, eikä ohjaamossa ole lattialämmitystä.

Ohjaamon sivuikkunoissa olevat verhokehykset eivät haittaa näkyvyyttä, ja tuulilasin alalaidasta ylös nostettava etuverho rajoittaa näkyvyyttä vain aivan auton eteen. Sivusuuntaista näkyvyyttä tuulilasiverho ei rajoita, sillä verhokehikon sivukiskot nostetaan pystyyn vasta verhoa käytettäessä – ajon aikana kiskot ovat verhopaketin päällä. Sivutuen ja A-pilarin väliin jäävä rako peitetään sivusuunnassa liikkuvalla listalla, mutta tuulilasin ylälaitaan jää pimentämätön kaistale.

Ohjaamon anatomiaa

MAN TGE on teknisesti sama auto kuin Volkswagen Crafter. Kuljettajan työskentely-ympäristö on Volkswagen-konsernin autoille tyypillinen, eli kaikki tarvittava on hyvin käsillä. TGE ja Crafter ovat helppoja ja hyviä ajettavia, ja ne kulkevat vaivattomasti 120 km/h. 177-hevosvoimainen turbodiesel vääntää mukavasti, ja Aisinin 8-portainen momentinmuunninautomaatti toimii siististi.

TGE:ssä on vakiona kattava määrä ajo-, turvallisuus- ja mukavuusavustimia, muun muassa adaptiivinen vakionopeudensäädin, kaistavahti ja sivutuuliavustin.

Korkeaselkänojaiset etuistuimet ovat paremmat oleskelu- kuin ajokäytössä. Penkeissä on ristiseläntuen säätö, mutta leveä lesti tukee vartaloa heikohkosti, eikä kuljettaja pysty hyödyntämään pääntukea ajon aikana. Penkin korkeussäätö ja molempiin suuntiin säätyvä ohjauspyörä helpottavat asiallisen ajoasennon löytymistä.

Penkit kääntyvät hiukan kankeasti, ja käsinojat ottavat kiinni oviverhoukseen. Etuverho ei peitä tuulilasia ylälaitaan asti.

Kuljettajan istuimen oikealla puolella oleva mekaaninen seisontajarru tai kojelaudassa oleva ajosuunnanvalitsin eivät sanottavasti haittaa siirtymistä ohjaamosta asunto-osaan tai toisin päin. Ohjaamon kapeus hankaloittaa penkkien kääntämistä, ja helpoiten homma hoituu, jos sen tekee ulkoa.

Käsinojat ja ovien kyynärnojat ovat hankauskosketuksessa keskenään, mikä alkaa ajan saatossa näkyä niiden muovipinnoissa. Toinen vaurioaltis paikka on kuljettajan penkin nojan tausta, joka painuu kiinni pystyyn nostetun pöydän leveimpään osaan, jos penkki säädetään kovin taakse.

Pöydän ääressä

Pöytää ei kannata pitää ajon aikana käyttökunnossa, jos ohjaamosta on tarvetta siirtyä asunto-osaan sisäkautta. Kulkua helpottaa se, että ohjaamon ja asunto-osan lattiat ovat samalla tasolla. Leiriydyttäessä penkit on pakko kääntää, sillä kahden hengen Duossa ei ole muita istuimia. Kun pöytä on pystyssä, kuljettajan istuimelle kuljetaan apukuskin penkin kautta.

Ohjaamon istuimet ovat Duon ainoat istuimet. Seinään saranakiinnitetty pöytä riittää hyvin kahdelle.

Pöydän saranoiminen sivuseinään ei sinänsä ole epätavallista, mutta Affinityllä rakenne on metallijalkaa lukuun ottamatta puulevyä. Kuljettajan istuimen takana olevan pöydän perusleveys on 40 senttiä, mutta apukuskin eteen tulevan pyöristyksen kohdalla leveyttä on noin 50 senttiä.

Kolme senttiä paksulla pöytälevyllä on mittaa noin 92 senttiä, ja seinän vieressä kolme senttiä päätasoa matalammalla olevan saranapalan pituus on 25 senttiä. 32 sentin levyinen jatkopala on auton muiden levypintojen tapaan noin sentin paksuista levyä, joten saranat on pitänyt kiinnittää lyhyillä ruuveilla.

Keittiö ja kaapit

Keittiö on riittävä kahden hengen tarpeisiin. Molempiin suuntiin avautuvalla puuviiluverhoillulla ovella varustetussa Dometicin jääkaapissa on irrotettava pakastelokero. Kaksiliekkisen lieden etupuolella ja sivulla on hiukan tasotilaa. Kiinnivetoautomatiikalla varustettuja laatikoita on kolme. Varusteluun ei kuulu ateriavälinelokerikkoa eikä roska-astiaa.

Keittiö riittää kahden hengen tarpeisiin. Pöytälevy rajoittaa paketoituna ollessaan kuljettajan istuimen pituussäätöä.

Keittiön kohdalla olevan kahden hyllyttömän yläkaapin jatkona on vuoteen kohdalla kolme yläkaappia, ja keskimmäisessä viidestä yläkaapissa on tv-teline. Yläkaappien harmaat luukut pysyvät sekä kiinni että auki pumppujousten avulla.

Duo-pohjaratkaisu on sikäli erikoinen, että liukuoviseinällä on vuoteen pituuden verran kaappeja ja avoimet ylälokerot. Pariovellisissa kaapeissa on kaappien niukan syvyyden vuoksi vaaterekit niin, että henkarit roikkuvat auton kyljen suuntaisesti.

Kaikki kaapit ja laatikot ovat puulevyä. Kaapit on keskitetty oikealle kyljelle. Avolokerikkojen vieressä on puhelimen langaton latausalusta.

Puolittain liukuoven kohdalla paikassa, missä retkeilyautoissa on yleensä keittiö, on hyllyllinen kaappi. Tässä hiukan tasotilaa tarjoavassa matalammassa kaapistossa on puupintaiset ovet, kun korkeammissa kaapeissa ovien ulkoväri on harmaa. Kaappien hyllyt ovat etureunattomia.

Levitettävä vuode

Duossa on kiskojen varassa levitettävä joustinsälepohjavuode. Kulkemisen helpottamiseksi 187 senttiä pitkän vuoteen jalkopää on viistetty noin 30 sentin matkalta. 94 senttiä leveään patjaan on saranoitu lisäosa, joka täyttää varsinaisen patjan ja ikkunaseinän välin. Täysleveänä vuoteella on leveyttä mittauskohdasta riippuen 121–127 senttiä – silloin kaapiston ja vuoteen välisen käytävän leveys on vain 27 senttiä.

Levitetyn vuoteen ja kaapiston väli on alle 30 senttiä. Vuoteen päädyssä on harmaata pehmustemateriaalia. Vessassa on puinen liukuovi.

120 senttiä on niukka parivuoteen leveys, ja parhaimmillaan Duon vuode on yhden hengen käytössä, jolloin lisäpatjan voi nostaa pystyyn ikkunaseinälle ja käyttää vuodetta 94 sentin levyisenä. Silloin käytävän leveys on noin 45 senttiä – käytävä leviää puoleen metriin, kun lisäpatja on 10-senttisen patjan päällä. Käytön ja vuoteen petaamisen kannalta olisi parempi, jos lisäosa ei olisi kiinni varsinaisessa patjassa.

Jos patjaa ei levitä kokonaan, vuoteen leveys on 94 senttiä, mutta käytäväleveyttä on reilusti.

Oman haasteensa vuoteen käytölle tuo sen 83 sentin korkeus. Yhden pumppujousen varaan nousevan vuoteen alla on paljon säilytystilaa.

Kaksi kolmasosaa auton takaosasta vievät puuliukuoven takana olevat vessa ja suihkutila, yhden kolmanneksen takaovien kautta hyödynnettävä korkea säilytystila. Vessassa on muiden tilojen tapaan hyvä ledivalaistus, mutta vuoteella ei ole lukuvaloa. Ohjaamon lukuvalot ovat kohtuullisen hyvät, mutta niitä ei pysty suuntaamaan.

Vessa on auton oikeassa takakulmassa. Lavuaarin yläpuolella oleva peili on vinossa, koska kori kapenee ylöspäin. Auton keskilinjalla on muoviverhoiltu suihkutila.

Valoja käytetään kunnollisilla kytkimillä, mutta niissä ei ole tehonsäätöä. Valojen pääkytkin on oven yläpuolisessa kosketuspaneelissa, mutta asunto-osan valot pystyy sammuttamaan ja kytkemään myös kaukosäätimellä.

Affnityn värimaailma on miellyttävän vaalea, monet rakenneratkaisut omintakeisia ja lämmin kaksoispohja suurta luksusta. Eri pohjaratkaisuja vertailtaessa kannattaa miettiä, riittääkö omiin tarpeisiin auto, missä on vain ohjaamon istuimet.

Affinity M Duo

  • Alusta: etuvetoinen MAN TGE, ajonvakautus, mäkilähtöavustin, sivutuuliavustin, adaptiivinen vakionopeudensäädin, kaistavahti.
  • Moottori: 1 968 cm3, 130 kW (177 hv)/3 600 r/min, 410 Nm/1 500–2 000 r/min.
  • Vaihteisto: automaatti 8+1.
  • Renkaat: 235/65 R 16 C.
  • Polttoainetankki: 75 l.
  • Kokonais-/omamassa: 3 500/3 172 kg.
  • Akseliväli: 449 cm.
  • Pituus/leveys/korkeus: 684/204/290 cm.
  • Sisäkorkeus: 195 cm.
  • Matkustaja-/vuodepaikat: 2 kpl/2 kpl.
  • Vuode: 121–127 × 187 cm.
  • Lämmityslaite: Truma Combi 6 E -ilmakeskuslämmitys (kaasulla 2, 4 tai 6 kW, sähköllä 0,9 tai 1,8 kW, yhdessä max. 6,9 kW), lämminvesivaraaja 10 l.
  • Raikasvesi-/harmaavesisäiliö: 200 l/100 l.
  • Jääkaappi: Dometic 63 l.
  • Liesi: 2-liekkinen Dometic, sähkösytytys, saranoitu lasikansi.
  • Lisävarusteet: ei ole.
  • Hinta: perushinta ja koeajoauto 124 900 euroa + toimituskulut,
  • Verot: perusvero 580,35 euroa, käyttövoimavero 114,97 euroa.
  • Koeajoauto: Helsinki Caravan oy, Vantaa, Helsinkicaravan.fi

Affinity M Duo -retkeilyauto koeajettiin 27.–29.11. 2024 lämpötilan ollessa 0–7 °C. Koeajomatkan pituus oli noin 230 km.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *