Hobbyn laajassa matkailuvaunumallistossa on kaksi nostovuoteellista mallia. Koeajettuun De Luxe -malliin saa seitsemän vuodepaikkaa erillisvuoteet yhdistämällä.
Hobbyn vaunumallisarjat eivät poikkea ulkonäön osalta sanottavasti toisistaan. Tukevat vetokahvat helpottavat vaunun liikuttelua. Koeajovaunun oikeanpuoleinen vuoteenaluslaatikko on varustettu noin metrin levyisellä luukulla.
Saksan ja Suomen matkailuvaunukaupan ykkösmerkin Hobbyn menestyksen perustana on laaja mallisto, josta löytyy kilpailukykyiseen hintaan vaihtoehtoja harrastustaan aloittelevista karavaanareista aina luksusta mieliviin saakka. Saksalaisvalmistaja tekee vaunuja kattavalla koko- ja pohjaratkaisuskaalalla, ja sen kuudessa mallisarjassa on mallivuodella 2025 yhteensä 43 mallia.
Hobbyn edullisimmassa Ontour-mallisarjassa on kolme pohjaratkaisua, ja yhtä monta vaihtoehtoa on Caravan 1/2024:ssä koeajetussa Hobbyn Maxia-lippulaivamallistossa. Maxiasta alaspäin mentäessä ovat mallisarjat Prestige, Excellent Edition ja Excellent. Kahdessa ensin mainitussa on molemmissa kymmenen vaihtoehtoa, Excellentissä neljä.

Suurin vaihtoehtojen määrä on De Luxe -mallistossa, jonka 13 pohjaratkaisun lähtöhintojen skaala on 28 900–37 500 euroa ja kokonaispituusskaala 5,98–7,54 metriä. Koeajettu 7,54-metrinen 515 UHL on De Luxe -malliston kallein malli yhdessä saman mittaisen 515 UHK:n kanssa.

De Luxe 515 -mallit ovat Hobbyn ainoat nostovuoteelliset vaunumallit. Takana olevan U-sohvan yläpuolella olevan vuoteen ansiosta koeajovaunussa on vakiona kuusi vuodepaikkaa, ja 490 euroa maksavien erillisvuoteiden yhdistämiselementtien avulla makuupaikkojen määrän saa kasvatettua seitsemään.
Edessä olevilla pitkittäisillä erillisvuoteilla on mukavat 14 senttiä paksut patjat. 82 senttiä leveillä vuoteilla on pituutta 175 ja 193 senttiä. Joustinsälepohjat nousevat saranamekanismien varaan. Vuoteenaluslaatikoissa ei ole juuri lainkaan vaunun tekniikkaa, sillä ulkoa täytettävä 47 litran tuorevesisäiliö on sohvan laatikossa ja lämmitin lyhyemmän vuoteen jalkopäässä vaatekaapin alapuolella.

Vuoteiden välissä olevan yöpöydän yläosa nostetaan lattialle, kun vuoteet yhdistetään 207 senttiä leveäksi siskonpetiksi. Yläpinnastaan reilut 40 senttiä leveillä lisäpatjoilla on pituutta 53 ja 121 senttiä sekä vastaavasti paksuutta 20 ja 25 senttiä. Ohuempi patja tulee yöpöytätason päälle, paksumpi pöydän sisältä ulos vedettävän 123-senttisen sälepohjan päälle, ja lopputuloksena on täysin tasainen patjapinta.

Vuodeosaston ympärillä on taso- ja kaappitilaa, ja kaikilla seinillä on avattava ikkuna. Lämpö pääsee kiertämään vuoteiden sivuelementtien taitse ja kalusteiden alitse. Makuuhuoneen eteen on vedettävissä verho.

De Luxe -tason huomaa siinä, että makuuhuoneessa ei ole muita valoja kuin suunnattavat lukuvalot. Niiden ja sohvaryhmän yläpuolisten valojen käyttökytkimet ovat vuoteiden välissä.
54 senttiä leveän ulko-oven vieressä on iso ja kohtuullisen mukava U-sohva. U:n sivuilla istuimen syvyys on aikuiselle riittävä 47 senttiä, mutta päätyseinällä syvyyttä on noin kymmenen senttiä vähemmän. Nojien korkeus on 40 senttiä.
11 senttiä paksuista sohvatyynyistä ja pöytälevystä (95 × 78 cm) syntyy varsin tasainen vuode, jonka koko on 160 × 202 senttiä. Nostovuoteen vuoksi sohvaosastossa on seisomakorkeutta vain 171 senttiä, ja vuoteen reunaan tai nostokahvaan kolhaisee helposti päänsä.

Sohvavuodetta hiukan pienemmällä nostovuoteella (129 × 200 cm) on joustinsälepohjan päällä seitsemän senttiä paksu patja. Vuodetta liikutellaan käsivoimin, ja se lukittuu myös muihin kuin ääriasentoihinsa – ainakin ajon aikana korkeussäätö on kuitenkin syytä pitää ylä- tai ala-asennossa.
Vuoteelle noustaan vaatekaapissa säilytettävien neliportaisten tikkaiden avulla, ja vuoteen päädyssä on hyvät lukuvalot.

Kun vuode on alhaalla, sen yläreuna on 138 sentin korkeudella lattiasta. Vuoteen alla on silloin korkeustilaa 108 senttiä patjan ja katon välin ollessa 58 senttiä. Vuode voidaan laskea alas sohvan nojatyynyjä kaatamatta, mutta vuoteen ollessa aivan alhaalla sohvalla on istumakorkeutta aikuismittaisille liian vähäiset 70 senttiä.
Sohvaryhmän hyödyntäminen on mahdollista nostamalla vuodetta sen jälkeen, kun ylävuoteella majoittuvat (lapset) ovat kiivenneet makuutilaansa – sohvan ”vapauduttua” vuode pitää tietysti palauttaa ala-asentoon ja kiinnittää tikkaat paikoilleen. Vuoteen pitäminen kuormattuna muussa kuin ala-asennossa voi rasittaa rakenteita, ja vuode on tyhjänäkin varsin raskas nostettava.
Sohvalaatikoiden lisäksi vaunun takaosassa on yläpuolista kaappitilaa: päätyseinällä on kahden luukun takana kolmeosainen yläkaappi, ja nostovuoteen molemmissa päädyissä on kaksi yläkaappia.
Tukevarakenteisessa ulko-ovessa on selkeätoiminen lukkokahva, kunnollinen vetokahva, roska-astia ja pari koteloa esimerkiksi vaunun papereille. Vaunun varustukseen kuuluu muovinen porrasjakkara. Oven vieressä on pariovellinen alakaappi, paikka televisiolle ja muovilasiovellinen vitriinikaappi.

Ulko-ovea vastapäätä on reilun metrin levyinen keittiö. Koeajovaunussa oli kolmeliekkisen lieden lisäksi lisävarusteina grillillä varustettu Thetfordin kaasu-uuni ja Dometicin liesituuletin.
Keittiön leveissä alalaatikoissa on painonappilukitus ja kiinnivetoautomatiikka. Ylimmässä laatikossa on lokerikko ruokailuvälineille. Avattavan ikkunan yläpuolella on hyllyllisten kaappien välissä rulo-ovellinen kaappi.

Keittiön sivussa on molemmista suunnista avattavalla ovella varustettu Dometicin 133 litran absorptiojääkaappi.
Keittiötä vastapäätä olevassa muoviverhoillussa vessassa on paljon peilipintoja ja kaappitilaa. Vessassa on kiinteä Thetfordin wc-istuin ja todella tehokas pystyasentoinen valaisin. Suihkua kahvallisella levyovella varustettuun koeajovaunuun ei saa.

Kirkkaat jalavapuupinnat muodostavat yhdessä valkoisten yläkaappien ja keittiön harmaiden tasopintojen kanssa varsin valoisan ilmeen. Makuuhuonetta lukuun ottamatta valaisimia on riittävästi.
Sohvalla ja sohvavuoteella on kohtuullisen hyvä valaistus, sillä sohvan yläpuolella olevat valot palavat nostovuoteen korkeussäädöstä riippumatta, ja vaunun takanurkissa on tehonsäädöllä varustetut valaistut kulmahyllyt.
Vaunun valoja voi ohjata ovenvierusseinällä olevalta kosketusnäytöltä. Näytöllä on kuitenkin vain symboleita, ja valoja on huomattavasti helpompaa käyttää Hobbyn sovelluksella. Bluetooth-yhteydellä toimivalla sovelluksella pystyy vaunun sisällä ja läheisyydessä käyttämään myös lämmitintä ja tarkistamaan esimerkiksi raikasvesisäiliön täyttöasteen tai akun varaustilan.
Ainoa lämmitinvaihtoehto on lämpimän ilman kierrolla ja 12 voltin puhaltimella varustettu Truma S-3004 -ilmalämmitys. Lämmitysjärjestelmään kuuluu vakiona myös lämminvesivaraaja.
Koeajovaunun lisävarusteisiin kuuluivat sähkötoiminen lattialämmitys ja Truma Ultraheat -sähkölämmityselementti. Tämän Truma S -kaasulämmittimen ja sen kotelon väliin asennettavan ylimääräisen lämmittimen kolme tehoasentoa ovat 500, 1 000 ja 2 000 wattia, ja sen säätö tapahtuu manuaalisesti tai termostaatilla.
Hobby uudisti mallivuodelle 2024 matkailuvaunumallistonsa ulkoasua ja päivitti vaunujen sisustuksia. Kaikissa Hobbyn vaunumalleissa on nykyään leveä takavalolista, jossa on modernit takavaloyksiköt ja dynaamiset suuntavilkut. Takaheijastimet on integroitu huomaamattomasti takaosan alalaidassa olevaan ”diffuusoriin”. Kyljet ovat kuulavasaroitua peltiä.

Hobby rakentaa vaununsa omaa tuotantoaan oleville alustoille. Akselistot ja turvakuulakytkimet valmistaa Knott. Kaikissa malleissa on vakiona vetoaisan suojus ja nokkapyörässä oleva aisapainovaaka.
Koeajovaunussa ei ollut 1 120 euron hintaista elektronista Knott ETS-Plus -ajonvakautusjärjestelmää, mutta vaunu kulki Toyota Proacen perässä huomaamattoman kevyesti ja vakaasti. De Luxe 515 UHL:n kokonaismassa on 1 700 kilogrammaa, mutta sen pystyy korottamaan 1 800:aan tai 2 000 kilogrammaan.
Hobby on antanut mallivuodesta 2024 alkaen kaikille uusille matkailuajoneuvoilleen 12 vuoden tiiviystakuun.

Koeajo tehtiin 4.–6.3. 2025 lämpötilan ollessa -1–9 °C. Koeajomatkan pituus oli noin 200 km. Vetoautona oli Toyota Proace 2.0.