Caravan-lehti somessa

Miniprojektori korvaa television: Näin otat siitä hyödyn irti

Varusteet

Miniprojektori korvaa television: Näin otat siitä hyödyn irti

Tutustuimme Piczo-miniprojektoriin, joka on kätevä lisävaruste karavaanarille.

Jos television hankkiminen matkailuajoneuvoon tai vaunuun ei iske, vaihtoehtona on pieni ja helposti liikuteltava miniprojektori. Tutustuimme Piczon malliin, joka heijastaa kuvan suurimmillaan 120-tuumaiselle kankaalle. Kuvan voi heijastaa myös muulle taustalle kuten kattoon tai seinään.

Projektorissa riittää potkua noin kahdeksi tunniksi yhdellä latauksella. Siihen voi liittää älypuhelimen tai muun mobiililaitteen, jolloin esimerkiksi Netflixin tai muun suoratoistopalvelun katselun voi siirtää pienemmältä näytöltä isommalle pinta-alalle. Liitännät mahdollistavat myös esimerkiksi pelikonsolin liittämisen. Laite tukee 4K-resoluutiota.

Piczon tuotepakkauksessa tulee mukana kolmijalka ja kaukosäädin. Laitteessa on muistikorttipaikka, johon voi sujauttaa microSD-kortin

Katso videolta, kun Kama Fritidin myyntipäällikkö Jari Koskinen esittelee projektorin ja kertoo tarkemmin sen ominaisuuksista. Projektoreita on esitelty laajemmassa vertailussa myös tuoreeltaan ilmestyneessä Caravan-lehden numerossa 3/2019.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Varusteet

Y l ö s