Takkatuli luo mukavan kodikasta tunnelmaa, mutta oikeaa takkaa ei parane paloturvallisuussyistä liikkuvaan kesämökkiin eli matkailuautoon tai -vaunuun laittaa.
Myynnissä on ollut jo pitkään korvikkeena matkailuautoihin ja -vaunuihin sekä etutelttoihin suunnattuja pieniä tunnelmatakkoja, joissa ”liekit” tehdään esimerkiksi pelkästään led-valoilla. Niissä tuotteissa lopputulos ei kuitenkaan pääse lähellekään oikeiden tulenliekkien visuaalisuutta. Puhumattakaan esimerkiksi tv:n tai tietokoneen ruudulla pyörivistä takkavideoista.
Lähimmäksi oikean takkatulen tarjoamaa visuaalista vaikutelmaa saattavat tällä hetkellä päästä vesihöyrytakat, joiden valmistajia on maailmalla useita.
Yrityksistä esimerkiksi Aquafire on saanut Pohjois-Amerikassa tuotteitaan hotellien auloihin, ravintoloihin ja koteihin, mutta nyt se on aikeissa pyrkiä myös matkailuajoneuvomarkkinoille.
Aquafiren mukaan sen tuotteet soveltuvat niin pieniin kuin suuriin matkailuajoneuvoihin, ja ovat helposti sovitettavissa monenlaisiin sisustusmakuihin. Ne soveltuvat jälkikäteen hankittaviksi, helposti asennettaviksi lisävarusteiksi. Niitä ei tarvitse asentaa matkailuajoneuvon vesijärjestelmään, riittää että lisäilee kannulla hanavettä vesihöyryn tuottamisen tarpeisiin.
Vesihöyrytakassa on monia hyviä puolia matkailuajoneuvokäytössä. Vesihöyryliekit eivät tuota lainkaan lämpöä, mikä on hyvä kesällä lämpimillä keleillä. Ne ovat turvallisia – myös lapsien ja lemmikkieläinten kannalta. Energiatehokkaat vesihöyrytakat ovat myös savuttomia.
Kuvat: Aquafire
Keskustelu