Monien jenkkien ja vähän muidenkin mielikuvitusta ruokkineesta mystisestä Isojalka-taruolennosta nimensä napannut Sasquatch Expedition Campers -yritys aloitti toimintansa Coloradon vuorilla Silvertonin vanhassa kaivoskaupungissa vuonna 2021. Yritys on ennättänyt saada jo pari vaunumallia myyntiin.
Sasquatch Highland 60 -retkeilyvaunu soveltuu etenkin sellaisille, joiden reissut antavat parasta antiaan vasta sen jälkeen, kun asfalttitiet ovat jääneet taakse. Mallilla on maavaraa yli puoli metriä (56 cm).
Sasquatch Highland 60:n pituus on noin 5, korkeus noin 2 ja leveys 2,2 metriä. Painoa on vähän päälle 800 kiloa.
Ulkopuolelta vaunu näyttää kylmältä ja karulta, lähes työkalumaiselta. Sisällä on kuitenkin tarjolla lämpöä ja mukavuutta yöpymiseen kahdelle hengelle queen-size-kokoisella patjalla (n. 152 x 190 cm).
Kaksi ulko-ovea helpottavat kömpimistä sisään ja ulos. Sisällä korkeutta on vain 115 senttimetriä, joten puitteita ei ole paljon muuhun kuin nukkumiseen.
Mukavuutta sisälle tuovat lämmitys, ilmastointi ja valaistus, ja kunnollisen eristyksen puolesta vaunulla on edellytyksiä pärjätä myös kylmässä vuoristoilmastossa.
Keittiövarustus on käytettävissä ulkona. Varustuksena on 3-liekkinen liesi ja pesuallas. Tuorevesisäiliö on 136-litrainen, ja siitä järjestyy lämmintä vettä myös ulkosuihkuun. Optiona on saatavilla 62 litran jääkaappilaatikko.
Vaunussa on joka puolella tarjolla säilytystiloja, yhteensä noin 2 kuutiometrin verran. Kattotelineelle on saatavissa muun muassa laatikko, jossa mahtuu kuljettamaan taitettavan retkipöydän sekä kaksi aurinkopaneelia.
Highland 60:n perusmallin hinta Jenkeissä alkaa 47 000 dollarista eli noin 43 400 eurosta, Pro-malli maksaa noin 4 000 ja parhaan varustelun tarjoava Pro-X-versio noin 8 000 dollaria enemmän.
Lähde ja kuvat: Sasquatch Expedition Campers