Yhdysvaltalainen AdventureGenie-yritys tiedotti toukokuun alussa tuoneensa ensimmäisenä maailmassa tekoälyä hyödyntävän työkalun karavaanareiden ja muiden leirintämatkailijoiden reissujen suunnittelun avuksi.
Digitalisaatio on jo kauan jyllännyt ja myllänyt koko matkailualaa. Vaikka paljon on vielä tekemistä perinteisten digitekniikoiden täysimääräisessä hyödyntämisessä, tekoäly tunkee jo vahvasti kaikkialle, ja päätyy aikanaan yhä enemmän myös osaksi leirintämatkailijoiden arkea.
Olipa AdventureGenie sitten liikkeellä ensimmäisenä tai ei, yrityksen ulostulo antaa osaltaan yhden esimerkin siitä, mitä tekoäly muun muassa voisi tuoda esimerkiksi matkailuautolla tai -vaunulla matkaileville.
AdventureGenie pyrkii olemaan yhden luukun palvelu, joka lopettaisi tarpeen käyttää lukuisia sovelluksia ja verkkosivustoja matkojen suunnittelun apuna. Matkakuumeessa olevan visio pitäisi siis helpommin olla muutettavissa upeaksi matkaksi, kun kaikki suunnittelutyökalut ovat integroituina yhdessä keskitetyssä palvelussa.
AdventureGenien tietokannassa on dataa yli 25 000 julkisesta ja yksityisestä leirintäalueesta. Tietokanta on keskiössä, kun tekoälypohjaisten algoritmien avulla pyritään räätälöimään eri kriteereillä ihanteellisia kohteita ja reittejä kullekin reissaajalle.
AdventureGenie pyrkii tekoälytekniikoiden avulla ”ymmärtämään ja oppimaan”, mitä karavaanari matkaltaan haluaa, ja tarjoaa hetkessä siihen selkeitä vaihtoehtoja. Vastauksia annetaan kolmeen pääkysymykseen: Mitä tehdä, miten sinne pääsee ja missä yöpyä?
Älykkään matkasuunnittelupalvelun pitää osata mukautua juuri kunkin matkailijan omiin intresseihin ja tarpeisiin tarjotakseen parhaat räätälöidyt matkasuunnitelmat. Reittisuunnitelmien luomisen lisäksi AdventureGenie-yritys ilmoittaa tuotteellaan voitavan ”luoda älykkäästi mukautettuja matkoja halutuimpien teemamatkojen perusteella yksityiskohtaisten matkaoppaiden sekä suositeltujen leirintäalueiden ja aktiviteettien avulla”.
AdventureGeniessä on kolme keskeistä ominaisuutta: ”GenieSummaries” vetää yhteen tiedot ja tekee kuvauksen jokaisesta leirintäalueesta, GenieScores on luokitusjärjestelmä ja GenieMatch näyttää, miten hyvin kukin leirintäalue sopii AdventureGenien näkemyksen mukaan yksittäiselle käyttäjälle. AdventureGenien kautta hoituu luonnollisesti samalla myös leirintäaluepaikan varaus.
AdventureGenie on mukana Microsoftin tukemassa startup-yritysohjelmassa (Microsoft for Startups Founders Hub).