Uunituore opaskirja kattaa Karhunkierroksen, Pienen karhunkierroksen sekä Oulangan alueen lukuisten muiden reittien kuvaukset. Lisäksi oppaassa esitellään retkeilijän palvelut reittien varsilla sekä seudun nähtävyydet, kuten vesiputoukset, näköalapaikat ja kulttuurihistorialliset kohteet.
Karhunkierros Oulanka retkeilyopas ja kartta -nimisessä kirjassa kerrotaan myös Oulangan kansallispuiston kasviharvinaisuuksista ja annetaan vinkkejä niiden havaitsemiseen.
– Oulanka on aivan huikea luonnon aarreaitta! On hulppeita vesiputouksia, jylhää metsää, näyttäviä kuruja, lempeitä hiekkarantoja, korkeita vyörytörmiä ja esimerkiksi monia harvinaisia kasveja, oppaan kirjoittaja kuhmolainen Jouni Laaksonen sanoo Karttakeskuksen tiedotteessa.
Rauhallisia polkuja kaipaavalle Laaksonen vinkkaa reittiä Oulangan pohjoisosasta.
– Karhunkierroksen pohjoispäästä jatkuu hyvin merkitty ja hieno, mutta äärimmäisen paljon rauhallisempi Topsakantaipaleen reitti uuteen Sallan kansallispuistoon.
Erillinen taitettu kaksipuolinen ulkoilukartta (80 x 63 cm) on vedenkestävä eikä Karttakeskuksen mukaan repeä normaalissa karttakäytössä. Kartalle on merkitty kaikki alueen reitit ja 128-sivuisessa kirjassa esiteltävät kohteet.
Kartta on pääosin mittakaavassa 1:50 000, mutta tärkeimmät alueet on esitetty tarkemmassa 1:25 000 mittakaavassa. Kirja maksaa noin 36 euroa.
Valokuvat: Jouni Laaksonen