Pohjanlahden vastarannalla sijaitseva Höga Kusten -rannikkovyöhyke tarjoaa luontomatkailusta kiinnostuneille mieleenpainuvia maisemia.
Höga Kusten (suom. Korkea Rannikko) sijaitsee Kramforsin, Härnösandin ja Örnsköldsvikin kuntien alueella. Muun muassa jääkauden sulamisvaiheiden ja voimakkaan maankohoamisen muovaama jyrkkäpiirteinen maisema kiinnostaa yhä useampia turisteja. Palveluita ja opasteita on koko ajan parannettu, joten etenkin autolla liikkuvien turistien on aiempaa helpompaa tutustua pari kilometriä leveän rannikkovyöhykkeen luontokohteisiin.
Tänä vuonna Höga Kustenin alueen kaupallisissa majoituksissa – leirintäalueilla, hotelleissa ja retkeilymajoissa – on tilastoitu 347 887 yöpymistä eli kaikkien aikojen ennätys. Kasvua viime vuodesta on peräti 18 prosenttia.
Yhteensä Höga Kusten vetää nyt turisteja pelkästään kolmen kesäkuukauden aikana enemmän kuin koko vuonna 2010. Alueen turistiyöpymiset ovat kasvaneet jo yhdeksän vuotta peräkkäin.
Alueen matkailuväki on erityisen tyytyväinen siitä, että turistit saapuvat kesäkaudella alueelle aiempaa aikaisemmin. Ilon aihe on myös se, että ulkomaalaisten turistien yöpymiset kasvoivat tällä kaudella lähes 15 prosentilla, kolminkertaisesti viime vuoteen verrattuna.
Saksalaisten osalta kasvua oli peräti 24,4 prosenttia. Suomalaisen matkailuväen olisi hyvä saada aiempaa suurempi osa heistä ja muista ulkomaalaisista tulemaan Pohjanlahden tällekin puolelle – vaikkapa kätevästi suoraan laivalla Vaasaan ja sieltä edelleen muihin suomalaisiin kohteisiin.
Höga Kusten ja Suomen puolella Pohjanlahtea oleva Merenkurkun saaristo muodostavat yhdessä Unescon maailmanperintökohteen.