Ukko-Luoston maisematuvasta tuli jo itsessään pieni nähtävyys

Pyhä-Luoston kansallispuistoa on kohennettu viimeisen viiden vuoden aikana lähes kolmella miljoonalla eurolla. Viimeisimpänä Luostolle on valmistunut taukopaikkana toimiva ja luonnon valoilmiöitä ympäri vuoden tarkkailemaan houkutteleva Ukko-Luoston maisematupa.

Ukko-Luoston huipun pohjoispuolella alle kahden kilometrin päässä Luoston kylältä sijaitseva maisematupa sopii hyvin myös aloitteleville retkeilijöille ja kansainvälisille matkailijoille. Luonnon erilaisia valoilmiöitä kuten revontulia sekä vuodenkierron mukaan vaihtuvaa tunturimaisemaa voi tarkkailla ja kuvata tuvan suurista ikkunoista lämpimässä, suojassa sateelta ja viimalta.

Omatoimisten retkeilijöiden lisäksi maisematupa palvelee alueen matkailuyrityksiä. Tupa reitteineen mahdollistaa yrityksille uusia, ympärivuotisia elämystuotteita esimerkiksi lumikenkäillen tai kävellen.

Maisematuvassa voi vierailla kaikkina vuorokaudenaikoina, mutta päivätupana sitä ei ole tarkoitettu yöpymiseen. Valaistussa rakennuksessa on peruslämpö ja pihapiiristä löytyy käymälä ja liiteri.

Sulan maan aikana maisematupa toimii taukopaikkana myös Luoston vaellusluontopolulla ja talvisin tuvalle pääsee lumikenkäilyreittiä pitkin Luostonportilta Tikkalaavun kautta.

Lähde: Metsähallitus. Kuvat: Emma Napari/ Metsähallitus

Keskustelu

  1. Amir Näveri

    Retkeilijälle joka karttaa ulkona olemista. Lähde tunturiin ja mene taloon katsomaan maisemia, kun voisit katsella niitä raikkaassa ulkoilmassa.

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.