Urho Kekkosen kansallispuiston reittejä ja rakenteita laitetaan kuntoon

Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa keväällä ja kesällä Urho Kekkosen kansallispuistossa rakenteita ja reittejä. Rakennusmateriaalit kuljetetaan kohteille lumipeitteen aikana.

UKK-puiston tupia on korjattu pienimuotoisesti jo aiemminkin, ja nyt työtä jatketaan Sarvijoen autio-varaustuvalla sekä Sudenpesän kammilla. Tuville tehtävän kattavan peruskorjauksen aikana ne eivät ole retkeilijöiden käytössä. Lisäksi tehdään uusia käymälöitä.

– Paljonhan näitä tupia ja rakenteita UKK-puistossa on, mutta kyllä siellä on käyttäjiäkin! Yksittäisenä esimerkkinä voi mainita heinäkuun 2020, jolloin kansallispuistoon tehtiin noin 64 000 käyntikertaa. Koko vuoden käyntimäärä oli noin 372 000, sanoo tiedotteessa kenttäpäällikkö Markku Välitalo.

Rautulammelle rakennetaan uusi autio-varaustupa ja pieni päivätupa.

Reittien parantamista myös Saariselän lähialueella

Savukoskella Korvatunturin reitin pitkokset eivät ole enää Metsähallituksen mukaan turvallisia, joten ne puretaan kesällä. Tankavaaran luontopolkuja on linjattu uudelleen, ja kesällä varmistetaan viitoitusta ja uusitaan lähtöopaste.

Suosiotaan merkittävästi viime vuosina kasvattaneessa Sompion luonnonpuistossa on kaksi reittiä, joita retkeilijät saavat käyttää. Kesällä kunnostetaan molempia, sekä Pyhä-Nattasen että Ruijanpolun reittiä. Rakenteista uusitaan muun muassa Ruijanpolun lahonneita polkusiltoja.

Reittien kunnostuksella varmistetaan kansallispuistojen kestävää käyttöä ja turvallisuutta. Paikoitellen reittejä linjataan kestävämpään sijaintiin ja toisaalla tehdään sorastamalla kestävöintiä. Samalla uusitaan merkittyjen reittien risteysopasteita. Opastusviitoista huolimatta retkeilijän tulee aina pitää merkityilläkin reiteillä mukana karttaa ja kompassia.

Lähde: Metsähallitus