Bowlus esitteli Volterra-luksusvaunumallin, josta voi hätäladata sähköautoa

Jo 1930-luvulla matkailuvaunuja tehnyt jenkkifirma Bowlus on esitellyt Volterra-vaunumallin, joka astuu erittäin vahvasti sähköaikakauteen.

Myös sähköautojen vedettäväksi suunniteltu noin 8,2 metriä pitkä ja 1475 kiloa painava alumiinikuorinen Volterra on tehty erittäin omavaraiseksi off-grid-vaunuksi, jossa on nukkumispaikat ja muuta kapasiteettia neljälle henkilölle.

Bowlusin designille tyypillisen kurvikkaan katon vuoksi vaunuun on laitettu hieman tavallisista poikkeavat aurinkopaneelit, jotka myötäilevät paremmin vaunun muotoa.

Bowlus sanoo käyttämiensä paneeleiden olevan 12 prosenttia tavallisia paneeleita tehokkaampia. Jos vakiona tuleva 480 watin teho ei vielä riitä, optiona sitä voi kasvattaa katolla 120 watin paneelilla, ja toki myös vaunun viereen maahan laitettavilla irrallisilla paneeleilla.

Vaunussa on peräti 17 kWh:n litium-rauta­fosfaatti­akut (LiFePO4), ja kapasiteetti on noin 100 prosenttia enemmän kuin mitä esimerkiksi huikeassa Bowluksen Terra Firma -mallissa. Invertteri eli vaihtosuuntaaja on 3000-wattinen. Kaikki vaunussa toimii sähköllä, ja esimerkiksi keittiössä on turvallinen ja tehokas induktioliesi.

Bowluksen mukaan Volterralla on mukavuuksista tinkimättä mahdollista ainakin sähkön riittävyyden puolesta viettää täysin omavaraisesti jopa kaksi viikkoa sivistyksen ulkopuolella.

Volterran akuista pystyy tarvittaessa myös lataamaan sähköautoa, mikä Bowluksen mukaan mahdollistaa enimmillään noin 100 kilometriä lisää ajomatkaa esimerkiksi Tesla Model X:n tyyppisiin autoihin.

Varalla on myös kaasulla toimiva lämmitysjärjestelmä, jos vaunussa oleskellaan pitkiä aikoja kylmänä ja pimeänä vuodenaikana. Tuorevesisäiliön koko on lähes 190 litraa.

Myös karavaanareille on tärkeää päästä reissussa ongelmitta internetiin. Volterrassa tämä on varmistettu sillä, että matkailuvaunu on valmiiksi varusteltu Elon Muskin Starlink-satellittijärjestelmän hyödyntämiseen. Varalla on 3g/4g-mobiilidatayhteydet.

Vaikka hyviä puolia Volterrassa on paljon, hinta ei kuulu niihin. Alkaen hinta kun Jenkeissä on 310 000 dollaria eli suunnilleen sama euroissa.

Kuvat: Bowlus

Keskustelu

  1. Tero Lahtinen

    17 kwh:lla ei Model X:llä ajeta 100 kilometriä, ei edes ilman vaunua.

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.