Matkailuajoneuvojen hinnat nousivat, nousivat, nouse…

Osa matkailuajoneuvovalmistajista ehti korottaa ajoneuvojensa hintoja loppuvuoden aikana jopa kolme kertaa. Fiat Ducato on yksi merkittävä hintoja nostava tekijä.

Matkailuajoneuvojen hinnat nousivat mallivuoden 2022 myötä huomattavasti tavanomaista vuosimallikorotusta enemmän. Korotus koski kaikkia matkailuajoneuvotyyppejä, sillä koronaviruspandemia on nostanut merkittävästi sekä puutavaran että muiden matkailuajoneuvojen koreissa käytettävien materiaalien hintojen. Hintoja nousua vauhditti myös Kiinan-rahtien merkittävä kallistuminen.

Matkailuautojen hintoja nosti todella merkittävästi uudistunut Fiat Ducato, mutta eivät korotuksilta säästyneet myöskään muille alustoille rakennettavat ajoneuvot. Mallivuoden 2022 kohdalla hintojen laskettiin nousseen 3–8 prosenttia, mikä tarkoitti tuhansia euroja.

Hinnastot roskiin

Mallivuoden 2022 hinnastot vanhenivat kuitenkin heti tuoreeltaan, sillä matkailuajoneuvojen hinnat nousivat toistamiseen marras-joulukuussa – ja joidenkin valmistajien kohdalla mennään jo loppuvuoden kolmannessa korotuksessa! Ja alalla arvellaan, että korotukset eivät ehkä jää tähän.

Uusia hinnankorotuksia on perusteltu aiempaan tapaan uudella tekniikalla sekä erilaisten materiaalien ja rahtien kallistumisella.

Merkittävässä roolissa uusissa korotuksissa lienee Fiat, jolla oli kasvava tarve korottaa Ducaton hintoja toistamiseen – tai kolmannen kerran. Samassa yhteydessä Stellantis-konserni nosti myös Citroënin hintoja. Myös Mercedes-Benz-alustaisten autojen hinnat nousivat, sillä Sprinter on saanut uuden moottorin.

Matkailuajoneuvojen kysyntä on ylittänyt korona-aikana tarjonnan, ja yksi suurimmista saatavuusongelmia aiheuttaneista alihankkijoista on ollut Fiat, joka ei ole saanut uuden Ducaton tuotantoa rullaamaan läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Hyödyntääkö Stellantis nyt määräävää markkina-asemaansa ja hilaa kannattavuutensa parantamiseksi matkailuautoaihioiden hintoja ylös?

Esimerkkejä korotuksista

Mallivuoden 2021 hintoihin verrattuna kokonaiskorotus on ollut yleisesti noin kymmenen prosenttia eli useita tuhansia euroja. Osalla valmistajasta uusi korostus ei koske ennen marraskuuta tehtyjä kauppoja, mutta joillakin merkeillä korotuksen kerrotaan koskevan myös aiempia tilauksia, joita ei ole vielä toimitettu asiakkaille.

Vaikka matkailuajoneuvokauppa käy kuumana, on selvää, että kovat hinnankorotukset eivät voi olla vaikuttamatta ajoneuvojen menekkiin – 10 000–15 000 euron korotus on todella kova. Kovimmat Fiat-pohjaiset korotukset ovat kohdistuneet retkeilyautoihin, joissa on enemmän Fiatin rakenteita kuin varsinaisissa matkailuautoissa.

Matkailuajoneuvojen mallitarjonta on melkoinen, eikä mallikohtaisia ensirekisteröintitilastoja ole tarjolla. Korotusten suuruusluokan arvioinnissa käytetään esimerkkeinä myydyimmän matkailuautomerkin Adrian malleja.

3,5 tonnin kokonaismassan omaavan 6-metrisen Twin-retkeilyauton keskimmäisen Axess-varustetason 600 SP -mallin hinta oli päättyneellä mallivuodella 140-hevosvoimaisena Citroën Jumperina 52 900 euroa ja Fiat Ducatona 53 900 euroa. Mallivuoden 2022 kohdalla Citroënin ja Fiatin hintaero on kasvanut, ja uudet hinnat ovat 59 900 ja 63 000 euroa. Jumperin kohdalla korotus on reilut 13 prosenttia ja Ducaton kohdalla lähes 17 prosenttia.

Ducato-alustaisen puoli-integroidun Adria Coral Supreme 670 SLT:n 140-hevosvoimaisen mallin hinta nousi 79 900 eurosta 92 000 euroon eli noin 15 prosenttia.

Sprinterin koriin rakennettavan etuvetoisen Hymer Free S 600 -retkeilyauton teho nousi uuden moottorin myötä 143:sta 150 hevosvoimaan ja hinta 59 400 eurosta 63 600 euroon eli ”vain” noin seitsemän prosenttia.

Caravan 6/2021:ssä koeajetun Hymerin lähtöhinnaltaan edullisimman puoli-integroidun Mercedes-Benz-mallin Tramp S:n lähtöhinta oli edellisellä mallivuodella 74 900 euroa, mallivuoden vaihteessa tehdyn korotuksen jälkeen 77 700 euroa ja nyt vuoden 2022 alusta alkaen 81 500 euroa. Tramp S:n kohdalla ensimmäinen korotus oli maltillisesti alle neljä prosenttia, mutta kokonaiskorotus nousi 6 600 euroon eli liki yhdeksään prosenttiin.