Matkailuauton konseptimallissa valtava takaikkuna lähentää luontoa ja reissaajaa

Texino aloitti toimintansa vuonna 2018 Los Angelesissa. Alussa yritys keskittyi kunnostamaan ja osin muuntamaan kevyeen matkailukäyttöön muun muassa 70-sarjan Toyota Land Cruisereita ja Volkswagenin pakettiautoja.

Nykyään Texino tekee lähes kaikki ajoneuvojen muunnokset itse alusta loppuun. Yrityksen valikoimissa on tällä hetkellä kolme Mercedes-Benz Sprinter -pohjaista vakuuttavalta vaikuttavaa perinteistä matkailuautoa, mutta yritys on lähtenyt kehittämään myös konseptimallia.

Atrium-nimisen projektin aloittamisella Texinon väki pyrkii ja pääsee piristävästi tuulettamaan ajatteluaan ja kokeilemaan uusia ratkaisuja matkailuautoilun tulevaisuuden tarpeisiin.

Texinolla on ollut visioita mutta ei niinkään lukkoon lyötyjä tarkkoja suunnitelmia Sprinter-alustalle rakennettavan Atrium-konseptimallinsa kanssa. Atrium on kehittynyt sitä mukaa kun konsepti on konkretisoitunut ja edennyt prototyypin rakentamisen aikana.

Atriumista saatavilla olevissa hahmotuskuvissa huomio kiinnittyy nopeasti ikkunoihin, joita on joka lähtöön ja suuntaan. Kaikissa ikkunoissa käytetään älylasia, mikä mahdollistaa läpinäkyvyyden vähentämisen pelkällä kytkimen painalluksella parantaen siten yksityisyyttä.

Omavaraisuutta off-grid-käyttöön suunniteltuun Atriumiin tuovat muun muassa 600 watin aurinkopaneelit ja 600 Ah:n litiumakut. Tuorevesisäiliö on noin 750-litrainen, harmaavesisäiliön kapasiteetti on 190 litraa. Atriumissa on myös ylimääräinen polttoainevarasto.

Vararenkaita kulkee varmuuden vuoksi aina mukana kaksin kappalein. Atriumilla pitäisi pystyä liikkumaan myös hankalassa, autoa murjovassa maastossa.

Atriumissa on runsaasti säilytystilaa, hyvin varustettu keittiö sekä kylpyhuone. Makuupaikkoja järjestyy neljälle.

Vielä tässä vaiheessa Atrium näyttää vanhan ja uuden, yksinkertaisen ja ylellisen hieman hämmentävältä yhdistelmältä. Texinon mukaan ulkoasussa näkyy vaikutteita muun muassa matkailuajoneuvovalmistaja Airstreamilta sekä arkkitehti/muotoilija Le Corbusierin muotokielestä.

Matkailuajoneuvoteollisuus on etenkin varhaisina vuosinaan ottanut paljon vaikutteita ilmailuteollisuudesta, ja Texino kertoo ”näitä perinteitä kunnioittaen” varastaneensa idean Atriumin takaosaan sijoitettuun erkkeri-ikkunaan (texinolaisittain ”katseluohjaamoon”) vanhojen lentokoneiden designista.

Lähde ja kuvat: Texino

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.