Morelolta komea alkovimalli

Tuotantokapasiteettiaan ja työntekijämääräänsä merkittävästi kasvattava saksalainen Morelo on noussut reilussa kymmenessä vuodessa luksusmatkailuautosegmentin markkinajohtajaksi. Mallivuodelle 2022 Morelo esittelee ison alkovimallin.

Vuonna 2010 toimintansa aloittaneella Morelolla oli iso Palace Alkovi -malli 2010-luvun puolivälissä muutaman vuoden. Silloin isot alkoviautot rakennettiin MAN TGL- ja Iveco Eurocargo -alustoille.

Nyt Palace Alkovi palaa tuotantoon Iveco Daily 70 C 18 -alustaisena, ja autoon saa lisävarusteena jopa kuusi matkustajapaikkaa. Alkovimallin kokonaismassa on 7,5 tonnia, ja mallista ja varustelusta riippuen niissä on kantavuutta 1 865–2 460 kiloa. Lämpimän kaksoispohjan korkeus on 42 senttiä ja Alden lämmittimen teho 5,5 kilowattia. Autossa on myös lattialämmitys.

Alkoviautosta on viisi pohjaratkaisua, joista kahdessa on polkupyörille ja kolmessa mopoille sopiva talli. Alkovivuoteen lisäksi kolmessa mallissa on takana parivuode. Kahdessa mallissa takana on vuoteeksi muutettava istuinryhmä.

Suomen arvonlisäverolla ison luksusalkoviauton lähtöhinta on noin 224 000 euroa.