ProCaravan avaa toimipisteen Lahteen

Pro-Caravan Finland Oy laajentaa toimintaansa avaamalla marraskuun alussa uuden toimipisteen Lahteen Renkomäen liikekeskittymään.

–  Meillä on ollut jo pitempään suunnitelmissa laajentaa toimintaamme Lahteen. Nyt asiat vihdoinkin konkretisoituivat ja uusi toimipiste avataan 1.11.2022. Mahtava päästä palvelemaan asiakkaita täällä Lahden seudulla, sillä kysyntää uudelle caravanliikkeelle on ollut, sanoo tiedotteessa ProCaravanin toimitusjohtaja Ari Niskanen.

ProCaravan keskittyy Lahden toimipisteessä ensisijaisesti matkailuajoneuvojen myyntiin. Toimitilana on myyntitoimisto, ulkona on tilaa noin 70 matkailuajoneuvolle. Toimipiste työllistää aluksi kaksi myyjää. Valikoimassa on uusia ja käytettyjä matkailuautoja ja -vaunuja. ProCaravanin merkkivalikoimaan kuuluu saksalaiset Knaus, Weinsberg ja Tabbert, ranskalainen Rapido sekä italialainen Ci. Jokaista merkkiä on saatavilla myös Lahden toimipisteestä.

–  Kun mahdollisuus uuden toimipisteen avaamiselle keskelle vilkasta Renkomäen liikekeskittymä tuli, ei päätöstä tarvinnut pitkään miettiä. Tämä on ehdottomasti Lahden paras kauppapaikka. Vastaavanlainen sijainti ja konsepti meillä on ollut Ylivieskassa jo vuodesta 2008 lähtien ja tämä on koettu onnistuneeksi. Vilkas kauppapaikka tuo jo itsessään mukavasti näkyvyyttä ja asiakasvirtaa liikkeeseemme, Niskanen toteaa.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *