Retkeilyautoja valmistava VAN-Jorn yli kolminkertaistaa tuotantokapasiteettinsa – varautuu myös Pohjoismaihin tulemiseen

Hollannin suurin retkeilyautojen valmistaja, VAN-Jorn, on avannut toukokuussa uuden 3 000 neliömetrin tehtaan Groningenissa. Muutto suurempaan rakennukseen mahdollistaa tuotantokapasiteetin yli kolminkertaistamisen.

VAN-Jorn arvioi tarvitsevansa lisäkapasiteettia tulevina vuosina Hollannin, Saksan, Belgian ja mahdollisesti myös Pohjoismaiden markkinoita varten.

Kahdeksan vuotta sitten perustettu VAN-Jorn on ollut pieni mutta vikkelä ja innovatiivinen valmistaja. Vielä kaksi vuotta sitten yrityksessä työskenteli 10 henkilöä, mutta tämän vuoden loppuun mennessä työntekijöitä odotetaan olevan yli 40.

Yrityksen menestyksen ytimessä on modulaarisuus ja kiskojärjestelmä, jolla kaikki tehtaalla valmistettavat matkailuautot varustetaan. Asiakkaat voivat itse määrittää varustelun ja sisustuksen, ja ajoneuvo räätälöidään asiakkaan valitseman värimaailman mukaisesti.

Uuden tehdasrakennuksen yhteyteen avattiin myös uusi 250 neliömetrin showroom, jossa on esillä useita retkeilyautomalleja. Näyttelytilassa asiakkaat voivat suunnitella oman unelmiensa retkeilyauton.

VAN-Jornin lähestymistapa on palkittu Red Dot -muotoilupalkinnolla, ja yritys on pokannut myös Hollannin vuoden 2025 parhaan matkailuauton palkinnon.

VAN-Jornin moduuleita on saatavilla muun muassa Mercedes-Benz Sprinter-, Fiat Ducato-, Peugeot Boxer-, Citroën Jumper-, Opel Movano- ja Toyota Proace Max -autoihin.

Yrityksen tuotannosta yli 30 prosenttia koostuu täysin sähköisistä Peugeot e-Boxer -pohjaisista retkeilyautoista, joiden toimintamatka on VAN-Jornin mukaan 350 kilometriä.

Uusi tehdas tukee yrityksen tavoitetta kasvattaa tuotanto 300 yksilölliseen retkeilyautoon vuodessa vuoteen 2028 mennessä. Tänä vuonna VAN-Jorn odottaa toimittavansa 140 retkeilyautoa.

Lähde ja kuvat: VAN-Jorn

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *