Upin rakentama minivaunu on nyt Hupi – teollinen valmistus alkamassa

Lahden Caravan 2022 -messuilla suurta huomiota herättäneen ja eräänlaisen maailmanensi-illan saaneen Urpo ”Upi” Merranmaan miniasuntovaunun tuotannosta tulee vastaamaan lahtelainen Hyötyajoneuvokeskus, joka on erikoistunut sekä hyötyajoneuvojen varusteluun että matkailuajoneuvojen lisävarusteluun.

Caravan-lehti kertoi Merranmaan minivaunusta heinäkuussa, ja silloin vaunun nimenä oli UpiCara. Sen jälkeen vaunu on kastettu uudelleen, ja nyt se tottelee nimeä Hupi. Merranmaan rakentaman vaunun nimen voi tulkita viittaavan ajoneuvomatkailun tarjoamaan hupiin. Todellisuudessa nimi on yhdistelmä Hyötyajoneuvokeskuksen H-tunnuksesta ja vaunun keksijän Upi-lempinimestä.

Suomalainen vaunutuotanto herää Hupi-vaunun myötä henkiin. Viimeksi Suomessa oli matkailuvaunutuotantoa lähes 20 vuotta sitten vuonna 2004, kun Vantaan Koivukylässä valmistuivat viimeiset Solifer-vaunut.

Hupi on lähtenyt Urpo ”Upi” Merranmaan ideasta, ja ensimmäiset kaksi Hupi-vaunua 57-vuotias nastolalainen Merranmaa on sekä suunnitellut että rakentanut itse. Nyt vaunu on siirtymässä teolliseen valmistukseen, jonka toteuttaa Hyötyajoneuvokeskus.

Lahjapyörästä liikkeelle

Urpo Merranmaa ei ole karavaanari, ja Hupi-vaunun ideointi ja valmistus lähtivät liikkeelle hiukan samaan tapaan kuin karavaanimatkailun alkuaikoina, jolloin myös Suomessa tehtiin omavalmisteisia asuntovaunuja.

– Sain siskon tytöltä ilmaiseksi sähköavusteisen fillarin ja mietin, että jos lähden sillä jonnekin retkelle, niin missä olen silloin yötä. Tein sitten itselleni asuntovaunun, ja nyt ollaan sillä tiellä, että tästä on tulossa sarjatuotantotuote, kertoi Hupi-vaunun isä Caravan 2022:ssa.

Esimerkiksi ulkovalot, kattoluukku ja aurinkopaneeli ovat lisävarusteita.

Hupi on siis polkupyörällä vedettävä asunto-/matkailuvaunu. Hyötyajoneuvokeskuksen nettisivuilla todetaan, että Hupi-vaunulla aiotaan mullistaa sähköpyöräilyn ja karavaanimatkailun markkinat.

– Tähtäämme lähinnä Euroopan markkinoita, koska siellä on Suomeen verrattuna paljon pidemmät kesät, pidemmällä oleva pyöräilykulttuuri ja monta kertaa enemmän ihmisiä. Toki tarjolla on kaiken maailman peräkärryjä, mutta halusin rakentaa hyvän näköisen vaunun, joka on oikeasti asuntovaunun näköinen eikä mikään telttakärry.

Pikatutustumisen perusteella Merranmaa on onnistunut ainakin ulkonäön suhteen, sillä Hupi on kuin kutistunut matkailuvaunu. Kuulavasaroidun alumiinipellin ja sisäpuolella olevan alumiinipellin välissä on 20 millin uretaanieriste. Akselipultissa on kumipuslat tuomasta menoon pientä joustoa. Vaunu painaa noin 80 kiloa.

Hupissa voi yöpyä ja pitää sadetta. Vessaa ei tietenkään ole, mutta varustukseen voi lisätä esimerkiksi kaasugrillin tai -keittimen.

Omavaraista reissaamista

Hupi-vaunu sopii yhden hengen yöpymiseen huomioiden se, että lämmitystä ei tietenkään ole. Omavaraisuutta pystyy kasvattamaan katolle lisävarusteena asennettavalla aurinkopaneelilla, joiden avulla pystyy ajotaukojen aikana lataamaan myös sähköavusteisen pyörän akkua voi ladata vaunun akkua hyödyntäen.

Merranmaa on laskenut, että sähköpyörällä, jonka akulla ajaa normaalisti sata kilometriä, voi vetää vaunua noin 50 kilometriä yhdellä latauksella. Varustukseen saa myös muun muassa ulko- ja sisävalaistuksen sekä minikokoisen jääkaapin.

Koko ajan suosiotaan kasvattaneiden autoilla vedettävien minivaunujen tapaan myös Hupi-vaunun vuode täyttää koko lattiapinnan. Vuoteen saa kuitenkin paketoitua niin, että sisällä voi ruokailla tai työskennellä pöydän ääressä. Ajon aikana vaunussa ei ainakaan nykymuodossa saa olla matkustajaa.

– Trafin näkemys on, että jos peräkärryssä ihmisiä, siellä pitää olla myös siihen tarkoitetut istuimet, ja nyt sellaisia ei ole.

Caravan-messuilla Hupi-vaunun tarjoushinta oli 5 000 euroa, kun ”listahinta” on tonnin korkeampi. Mallisarjan toisen minivaunun hinta on lisävarusteineen luokkaa 6 500 euroa.

– Hinta määräytyy menekin mukaan. Uskon, että tästä voi tulla iso juttu, kertoo ideoimaansa matkailuajoneuvoon uskova Urpo Merranmaa.

Sisällä pystyy esimerkiksi ruokailemaan. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa minikokoinen jääkaappi.

Keskustelu

  1. Olli Pyynönen

    Saksasta saa muutamalla tonnilla noita lasikuituisina, olleet markkinoilla jo toistakymmentä vuotta! Taitaa olla Suomen seuraava lupaava ”nyhtökaura”, ”xylitol” tai ”benecol”. Tämä on jo keksitty aikaa sitten!

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.