Suomenlinna on vetävä matkailukohde – myös korona-aikana

Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna on ympärivuotinen käyntikohde. Vuonna 2021 Suomenlinnassa vieraili 563 000 kävijää. Nousua siinä oli vuoteen 2020 verrattuna 115 000. Koronan vuoksi hiljaisen kevätkauden jälkeen kesällä Suomenlinnassakin voitiin jälleen järjestää lukuisia tapahtumia. Koronapandemiaa edeltävänä aikana merilinnoituksen kävijämäärä oli tosin vielä noin miljoona.

– Suomenlinnan kävijäprofiili oli toisen vuoden peräkkäin erittäin kotimaispainotteinen. Kesäkuun helteet toivat erityisen paljon pääkaupunkiseutulaisia saaristovierailulle. Kesän loppupuolella alkoi näkyä ulkomaalaisten matkailijoiden paluu. Ensimmäisessä vaiheessa palasivat erityisesti keski- ja eteläeurooppalaiset kävijät. Loppuvuodesta alkoi näkyä myös aasialaisia ja pohjoisamerikkalaisia vieraita, kertoo tiedotteessa vastaava matkailuneuvoja Eeva Tulenheimo.

Suomenlinnassa on parannettu palveluiden ja nähtävyyksien saavutettavuutta ottamalla käyttöön Suomenlinnan digiopas, jonka interaktiivisen kartan avulla kävijä löytää helpommin palveluihin ja tapahtumiin.

Suomenlinnan digioppaasta saa tietoja linnoituksen lisäksi muun muassa vesiliikenteen aikatauluista.

Suomenlinnaa kehitetään kestävän matkailun kohteena, ja vuonna 2022 Suomenlinnassa keskitytään palvelutarjonnan, merellisyyden ja elämyksellisen miljöön esittelyyn. Linnoitukseen voi myös jäädä yöksi, sillä tarjolla on kaupallista majoitustoimintaa.

Tänä vuonna turistille tulee näkymään katukuvassa pääreitin kunnostaminen, mikä on välttämätöntä linnoituksen reittien ja niiden alla kulkevan infrastruktuurin parantamiseksi.

Lähde ja kuvat: Suomenlinna

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *