Tanskalainen Egeskovin linna on suosittu matkailukohde, joka kerää vuosittain noin 250 000 kävijää. Nyt linnan yhteyteen on perustettu myös leirintämatkailun museo, Camping Outdoor Museum, kokoamaan yhteen leirintämatkailun historiaa. Perustajien mukaan museo on alansa ensimmäinen Euroopassa.
Museon taustalta löytyy – ei ehkä kovin yllättäen – vuonna 1926 perustettu Tanskan leirintämatkailijoiden yhdistys Dansk Camping Union (DCU), joka pyörittää maassa pariakymmentä leirintäaluetta. Jäsenperheitä järjestöön kuuluu noin 50 000.
– Olen aina halunnut luoda leirintämuseon Egeskoviin, mutta en tiennyt, miten edetä hankkeen kanssa. DCU:sta saimme mainion kumppanin. Tämän tyyppinen kaksi plus kaksi -yhteistyö tuottaa tulokseksi viisi ja hyödyttää molempia osapuolia, sanoo linnan kreivi Michael Ahlefeldt-Laurvig-Bille tiedotteessa.
– Avaamme Euroopan ensimmäisen leirintämatkailumuseon erittäin innostuneina, sanoo DCU:n puheenjohtaja Anne-Vibeke Isaksen.
Museon kerrotaan sopivan tarjonnaltaan niin nuorille kuin vanhemmillekin kävijöille. Tanskalaisten retkeily- ja ulkoelämällä on jo lähes satavuotiset perinteet. Alkukantainen leiri-elämä pienissä, vuotavissa puuvillateltoissa sai jatkoa ensimmäisistä matkailuvaunuista 1960-luvulla, mistä on sittemmin otettu melkoinen harppaus nykyaikaan.
Egeskovin linna sijaitsee Fynin saarella Kööpenhaminasta noin 140 kilometriä länteen, siis parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista.
Museon kotisivut löydät täältä.