Karavaanarin paras kaveri voi olla myös varsin sympaattisen näköinen minivaunu. Urpo Merranmaan kehittämä, sähköpyörällä vedettävä matkailuvaunu on juuri sellainen.
UpiCara on saanut nimensä suunnittelijan ja rakentajan, Urpo ”Upi” Merranmaan mukaan. 57-vuotias Merranmaa on perustamassa yritystä, jonka tarkoituksena on viedä sähköpyörällä vedettävä vaunu Euroopan ja maailman markkinoille.
– Tästä voi tulla iso juttu, hän sanoo.
Vaunusta löytyy makuusija yhdelle, minkä lisäksi siellä voi ruokailla pöydän ääressä. Vaunun katolle asennetut aurinkokennot tuottavat virtaa muun muassa minijääkaapille. Sähköpyörän akkuja voidaan ladata vaunun omilla akuilla invertterin kautta. Se on tärkeä ominaisuus, koska ilman sähköenergiaa vaunun vetäminen on liian raskasta. Merranmaa on laskenut, että sähköpyörällä, jonka akuilla ajaa normaalisti 100 kilometriä, voi vetää vaunua noin 50 kilometriä yhdellä latauksella.
Merranmaalla on parhaillaan vireillä nimi- ja mallisuojahakemus vaunua varten.
– Sellainen visio minulla on, että tästä tulisi liukuhihnatuote. Silloin hinta pysyy kohtuullisena ja laatu hyvänä. Nyt vaunu maksaa 8 500 euroa, hän kertoo.
Tutustu vaunuun tarkemmin videolta!