Jaa mikä sivusto?

Caravan-lehden pääkirjoitus 2/2020

Piipahdin helmikuun alussa Oulussa kertomassa SF-Caravan ry:n jäsenyhdistysten puheenjohtajille kuulumisia Leirintäoppaan uudistuneesta digiversiosta. Jo esityksen alussa korvaan osui yleisössä vieruskaverille kuiskaten esitetty kysymys: ”Mikäs se osoite nyt olikaan?” Se oli kuin törmäys lasiseinään.

Omassa päätoimittajan kuplassaan helposti olettaa, että jokainen yhdistysaktiivi tietäisi sanomattakin, mistä Leirintäoppaan sivusto löytyy. Ja että kun Caravan-lehden toimitus viime keväänä uutisoi portaalista, siihen olisivat oitis tutustuneet edes pintapuolisesti kaikki karavaanarit – ja varsinkin aktiivit. Nyt viesti oli kuitenkin suhahtanut kohteesta pari metriä yli ja ohi.

Heti perään on korostettava, ettei tämä ole moite. Etupenkin supina vain muistutti siitä, ettei itsestäänselvyys yhdelle ole sitä välttämättä toiselle. Me aherramme toimituksessa päivittäin, jotta myös digitaaliset tuotteemme palvelisivat karavaanareita parhaalla mahdollisella tavalla. Emme kuitenkaan aina muista ylpeillä tuotoksillamme tarpeeksi. Ja vaikka muistaisimmekin, kaikki Osmo A. Wiionsa lukeneet tietävät, että ”viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta”. Tarvitaan siis toistoa ja tarkennusta.

Noin 57 000 numeron levikin ja edellisen lukijatutkimuksen perusteella Caravan-lehti ja Leirintäopas ovat painettuina julkaisuina edelleen todella suosittuja. Netissä moni ei silti ole vielä löytänyt sisältöjämme, vaikka verkkolehdessämme alan uutiset julkaistaan aina tuoreimmillaan. Lisäksi tarjoilemme printtilehteä syventäviä ja toisaalta myös aivan erillisiä juttuja sekä videoita, kuvagallerioita ja uutuutena podcastejä.

Sähköisessä Leirintäoppaassa julkaistaan 370 leirintäalueen ja 130 matkaparkin perustietojen ohella juttuja alueista sekä karavaanareiden kirjoittamia arvosteluita. Lisäksi sivuilla voi tehdä hakuja, jotka osoittavat näppärästi leirintäpaikat kohdealueelta tai reitin varrelta ja kertovat jopa niiden lähipäivien sään. Tähän päälle vielä lehtien näköisversiot ja sosiaalinen media, niin digisisältöjä kyllä riittää.

Ajan mittaan karavaanarikunnan ikärakenne ja netinkäytön tottumukset hiljalleen muuttuvat, mikä nostaa vakaasti myös sivustojemme kävijämääriä. Näkymät ovat hyvät, sillä esimerkiksi Leirintäoppaan digiversioon viime kesänä tutustuneet ottivat sen kerralla omakseen. Sivulatauksia kertyi yksin heinäkuussa hulppeat 164 000 ja koko vuonna noin puoli miljoonaa. Caravan-lehti.fi puolestaan latautui viime vuonna noin 400 000 kertaa. Sivustoja kehitetään jatkuvasti paremmiksi muun muassa käyttäjäpalautteen pohjalta.

Se vieruskaverin vastaus muuten kuului: ”Leirintaopas.fi – ja ääkkösilläkin toimii”, mutta jatketaan toitottamista silti varmuuden vuoksi vielä toisaallakin. Painettu opas ilmestyy tutusti kolmosnumeron kyljessä.

Pauli Salokangas
päätoimittaja

Keskustelu

  1. Aki Strang

    hei. itse i-padilla caravaan luetteloa kokeillut ei tuo netti pohjainen luettelo ole auennut , joten en itse sitä viitsi edes kokeilla.
    tyydyn paperiseen luetteloon.

    Ps ympärivuoden matkaileva.

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.