Britit intoutuivat varmistamaan jo ensi kesäksi paikkoja leirintäalueille

Isossa-Britanniassa moni tuntuu lähtevän siitä, että ensi kesänäkään ei olla päästy vielä koronakurimuksesta, ja sen mukaisesti varaudutaan seuraavan kesäkauden viettoon jo nyt, kotimaassa.

Lukuisat sikäläiset leirintäalueet ja matkaparkit ovat huomanneet ilmiön, jossa varauksia tulee ensi kesälle ja alkusyksylle normaalia aikaisemmin ja enemmän. Osa lomailijoista ottaa varman päälle sen, että pääsevät juuri haluamaansa paikkaan haluamanaan aikana.

Jotkut toimijat ovat jo saaneet esimerkiksi ensi elokuulle enemmän varauksia kuin mitä heillä oli – tosin varsin poikkeuksellisessa – elokuussa 2020.

Myös saarivaltakunnan leirintäalueet ovat itse aktiivisesti lähteneet markkinoimaan ensi kesää erikoistarjouksilla aikaisin liikkeellä oleville varaajille. Mitä aikaisemmin leirintäalueet saavat jotain näkymää tulevaan kysyntään, sitä helpompi niiden on suunnitella tulevaa kauttansa.