Caravanin entinen päätoimittaja Aarre Aunola: ”Lehdenteko oli kovaa työtä”

Caravan-lehti täytti tänä vuonna 55 vuotta. Nostamme esiin verkkosivuillamme lehden tekijöitä aiemmilta vuosilta.

Raahen Vihannissa eläkepäiviään viettävä, tänä vuonna 85 vuotta täyttänyt Aarre Aunola työskenteli Caravan-lehden vastaavana toimittajana ja päätoimittajana kymmenisen vuotta 1970- ja 1980-luvuilla – ensin sivu- ja lopuksi päätoimisesti.

– Caravan-lehden toimittaminen oli kovaa työtä. Silloin piti tehdä kaikki yksin ja kantaa talousvastuu. SF-Caravan ry:n johto pysyi tiukkana siitä, ettei miinusmerkkiä saisi tulla tilipuolelle, Aunola muistelee.

Aunolan mukaan lehti oli hänen aikanaan aivan erilainen kuin nyt. Nykyisille tekijöille hän antaa hiukan sapiskaakin.

– Eihän lehteä enää tunnista Caravan-lehdeksi. Lehdestä on tullut matkailulehti. Siinä olisi varaa parantaa suuntaa, hän sanoo.

Caravan-lehden lisäksi Aunola teki pitkän uran muun muassa Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Etelä-Suomen Sanomien aluetoimittajana. Caravan-lehti lähettää Aunolalle myöhästyneet 85-vuotisonnittelut.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *