Caravan-lehti täytti tänä vuonna 55 vuotta. Nostamme esiin verkkosivuillamme lehden tekijöitä aiemmilta vuosilta.

Hämeenlinnalainen Lauri Poropudas toimitti Caravan-lehteä vuosina 1987–92. Ensimmäisen vuoden hän työskenteli vastaavana toimittajana ja sittemmin päätoimittajana.

Lehden toimitus sijaitsi silloin Hämeenlinnan Sibeliuksenkadulla SF-Caravan ry:n toimiston yläkerrassa.

– Samanlaista se lehdenteko oli silloin kuin nytkin. Töitä tehtiin, eikä siinä sen kummempaa, Poropudas muistelee.

Toimituksen ensimmäinen digiloikka

Noina vuosina lehden taitto muuttui digitaaliseksi, kun kirjoituskoneet vaihtuivat tietokoneisiin.

– Aloittaessani lehteä taitettiin vielä niin, että saimme painosta palstat, jotka sommittelimme kuvien kanssa saksitaittona sivuille. Sitten toimitukseen tulivat ensimmäiset ”kottaraispöntöt” (Mac-tietokoneet), joilla aloimme tehdä itse taittoa, kuvankäsittelyä ja muuta.

Lamaa edeltävinä ”hulluina vuosina” koko yhteiskunta kävi ylikierroksilla ja lehdelläkin meni hienosti.

– Mainoksia oli niin tolkuttomasti, että oli pakko tehdä paksua lehteä. Mainoksia vain tuli, joten juttujakin piti suoltaa solkenaan, Poropudas kertoo.

Lehden sisältö on pysynyt osin ennallaan, mutta karavaanarien maailma on myös muuttunut.

– Matkailujuttuja tehtiin paljon, mutta oli lehdessä paljon muutakin. Tehdasvalmisteiset matkailuautot alkoivat lyödä itseään läpi ja syrjäyttää omavalmisteiset ”saippualaatikot”. Matkapuhelimia ei ollut, joten myös ”lällärit” (la-puhelimien käyttäjät) olivat keskeinen asia, ja lämmitysjärjestelmistä kiisteltiin.

Poropudas itse kirjoitti muun muassa matkailuautojen ja -vaunujen koeajojuttuja. Vaunutesteihin paneuduttiin toisinaan erittäin perusteellisesti.

– Teimme esimerkiksi ison testin Vihdin Vakolassa. Siinä tutkimme lämpökameroilla kylmähallissa, mistä vaunut vuotavat. Kävimme myös Tekniikan Maailman kanssa Lapissa testaamassa eristyksiä. Toivottavasti ne jutut paransivat edes vähän ajoneuvojen talvikestävyyttä.

Mukavia karavaanareita

Liiton puheenjohtajana toimi Poropudaksen aloittaessa Börje Tengström ja lopettaessa Seppo Pietiläinen.

– Tengströmiltä sai hyvän tuen. Jos kritiikkiä tuli, Tengström puolusti meitä ulospäin ja antoi kielteistä palautetta enintään kahden kesken. Kova hössöttäjähän hän oli, mutta arvostin häntä kovasti. Tengström antoi lehdelle vapaat kädet, kunhan liiton jäsenmäärä kasvoi ja asiat sujuivat.

Kolmihenkisessä toimituksessa työkavereina olivat enimmän aikaa tomittajat Paula Salmi ja Erja Salovaara. Sari Räikkönen (nyk. Reimi) aloitti noihin aikoihin ilmoitusmyyjänä.

– Enimmäkseen se viisi vuotta oli hauskaa aikaa. Työssä sai olla tekemisissä mukavien ihmisten kanssa, työkavereiden ja karavaanareiden. Tykkäsin kovasti, Poropudas muistelee.

Suhteet olivat kunnossa myös alan kaupallisiin toimijoihin.

– Matkaajalla ja Soliferilla oli asiantuntevaa väkeä. Leirintäalueista Jalavaniemen isäntäperhe jätti erittäin lämpimät muistot. Kaikkiaan yhteistyökumppaneita oli aivan helkkaristi.

– Vasta lopussa tunnelmat alkoivat kiristyä, kun lama alkoi. Meitä alettiin pelotella irtisanomisilla, vaikka järjestöllä meni ihan hyvin. Silloin päätin lähteä.

Eläkkeelle ehtii myöhemmin

Sittemmin Poropudas on toiminut Filatelisti-lehden päätoimittajana ja toimii edelleen. Filatelisti on Suomen Filatelistiliiton jäsenlehti. Aina järjestöaktiivien kanssa ajatukset eivät ole kohdanneet.

– Järjestölehden tekemiseen liittyy monenlaista painetta ja ristiriitoja, koska joskus ihmiset kuvittelevat tietävänsä toimittajaa paremmin, millainen lehden pitää olla. Järjestöissä ihmiset nousevat usein kykenemättömyytensä huipulle, hän täräyttää.

Mutta niin paljon paineita ei silti ole, että eläkkeelle pitäisi kiirehtiä vielä 67-vuotiaanakaan.

– Onhan se parempi, että on jotain tekemistä, ettei mene pelkäksi makoiluksi, Poropudas sanoo.

Sarjassa on aiemmin haastateltu Aarre Aunolaa ja Erja Karvista.