Helsingin Caravan-messut isoissa tiloissa tammikuussa 2021

Matkamessujen siirtyminen tammikuulta toukokuulle vapautti Helsingin Messukeskuksen isot hallit Caravan 2021:n käyttöön.

Helsingin Messukeskus tiedotti syyskuun alussa, että Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut siirtyy ensi tammikuulta toukokuulle. Siirrolla pyritään mahdollistamaan kansainvälisen tapahtuman toteutuminen. Matkamessujen uusi ajankohta on 19.–23.5.2021.

Messukeskuksen tiedotteessa kerrottiin, että Matkamessujen kanssa samaan aikaan järjestetty Caravan-messut järjestetään keväällä, ja että tapahtuman tarkempi ajankohta vahvistuu pian.

Caravan-lehden tietojen mukaan Caravan 2021 järjestetään kuitenkin alkuperäisen aikataulun mukaisesti 22.–24. tammikuuta. Karavaanialalla on Lahden syyskuisen uutuusesittelytapahtuman peruuntumisen vuoksi selvää ”messupatoutumaa”, ja tammikuinen suurtapahtuma on herättänyt alan toimijoiden kiinnostuksen.

Caravan 2021 saa käyttöönsä Messukeskuksen päähallit, missä on normaalisti järjestetty Matkamessut. Tämä mahdollistaa aiempaa selvästi väljemmät ja koronaturvallisemmat näyttelyosastot.