Messujen paneelikeskustelu: ”Nuoria pitää houkutella lisää leirintämatkailun pariin”

Vanlife-ilmiö kielii nuorten lisääntyneestä kiinnostuksesta leirintämatkailua kohtaan, mutta heitä tarvitaan harrastuksen pariin lisää karavaanareiden pääjoukon ikääntyessä. Keinoja nuorten tavoittamiseksi pohdittiin perjantaina Helsingissä käynnissä olevien Caravan-messujen paneelikeskustelussa.

– Paljon on tehty hyvää, mutta tarjonta ei voi perustua pelkkiin omiin mielikuviin. Korostaisin tässä tiedolla johtamista eli nuorten omien odotusten ja kiinnostuksen kohteiden selvittämistä. Vaikuttaa siltä, että nuoria kiinnostavat keskimääräistä karavaanaria enemmän aktiviteetit, joita on leirintäalueiden ympärillä kuin itse alueella, kuului SF-Caravan ry:n puheenjohtaja Olli Rusin kommentti.

Suoma ry:n puheenjohtaja Susanne Rasmus nosti esiin viimevuotisen matkailututkimuksen, jonka tulosten mukaan nuoret olivat erityisen kiinnostuneita matkailusta kotimaassa.

– Se koettiin ulkomaan matkailua edullisemmaksi ja kotimaan kohteet kiinnostaviksi. Muutama kiva vaikuttajalähettiläs tuo seikkailumielisyyttä esille, mutta markkinointia voitaisiin tehdä vielä nykyistä systemaattisemmin ja taktisemmin.

Ajaminen aiempaa helpompaa

MaRa ry:n lakimies Kai Massan mielestä nuorissa piilee iso potentiaali.

– Nuorille pitää kertoa mahdollisuuksista, joita matkailuajoneuvoilla liikkuminen tarjoaa esimerkiksi luontoaktiviteettien, kuten retkeilyn, pyöräilyn ja kalastuksen harrastamiseen ja liikkumiseen eri paikoissa. Tekniikka on kehittynyt, ja esimerkiksi automaattivaihteet ovat tehneet isojenkin ajoneuvojen liikuttelusta helpompaa. Tästä pitää jakaa viestiä nuorten seuraamiin kanaviin.

Tapahtuman yhteistyökumppani Matkailuajoneuvotuojat ry (MAT) järjesti avajaispäivänä paneelikeskustelun ajoneuvomatkailun vaikutuksista kotimaanmatkailuun nyt ja tulevaisuudessa.

Matkailutuloa miljardi euroa vuodessa -keskusteluun osallistuvat Rusin, Rasmuksen ja Massan lisäksi Matkailuajoneuvotuojat ry:n (MAT) varapuheenjohtaja Bo Karlsson ja Best-Caravan ry:n toimitusjohtaja Lasse Sorvari. Keskustelun veti MAT:n toiminnanjohtaja Mika Jokinen.

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *