Minkä ikäisillä matkailuautoilla Suomen kesässä kiidettiin?

Menneenä koronakesänä 2020 joka ”niemi, notko ja saarelma” tuntui olevan täynnä matkailuvaunuja ja -autoja. Syntyneitä mielikuvia voi matkailuautojen osalta ainakin osittain yrittää tarkentaa Traficomin tilastotietokannoista.

Käytettävissä oleva Traficomin aineistopäivä, 30.6.2020, on keskelle kesää osuva ajankohta, jolloin mahdollisimman monen olettaisi haluavan ottaa matkailuautostaan ilon irti parhaansa mukaan – ja ottaneen ajoneuvonsa siis liikennekäyttöön.

Tuolloin 30.6.2020 liikennekäytössä oli Manner-Suomessa yhteensä 40 499 matkailuautoa. Mutta vuotta aikaisemmin samana päivänä määrä olikin ollut hieman suurempi, 41 057 kappaletta.

Päätyivätkö jotkut epävarmana koronakesänä aloittamaan kautensa vasta heinäkuun puolella? Ja ehkä osa matkailuautoista pidettiin liikennekäytössä aiempaa lyhyempinä jaksoina; vain kun sillä oli aivan varmuudella reissukäyttöä? Liikennekäyttöön ottaminen ja sieltä poistaminen monta kertaa kaudessa on helppoa. Mutta silloin kun matkailuauto oli liikennekäytössä, se saattoi silti olla viime kesänä monella aiempaa ahkerammassakin käytössä.

Olivatko tiet täynnä myös ”ikäloppuja” matkailuautoja?

Traficomin tietokannoista selviää myös se, mikä oli samaisten 30.6.2020 liikennekäytössä olleiden matkailuautojen käyttöönottovuosi.

Olihan siinä tilastossa niitä hyvin vanhojakin, moni niistä varmasti omistajiensa aarteita. Yksi oli ilmeisesti 50-luvulta. Joka tapauksessa sen käyttöönotto oli tehty viimeistään vuonna 1959. 1960-luku oli käyttöönottovuotena vain 16 matkailuautolla.

1970-luvun matkailuautojakin oli liikenteessä vaivaiset 73 kappaletta, eli aika vähän sen aikakauden kalustoakaan on enää ainakaan hyvin aktiivisessa matkailuautokäytössä. 1980-luvulla matkailuautot alkoivat yleistyä, ja 1980–1989 oli käyttöönottovuosi 665 matkailuautolla.

Kaikkein yleisin oli vuoden 2008 matkailuauto

1990-luvun matkailuautoja kiiti Suomen kesässä – tai todennäköisesti ainakin 30.6. sai olla laillisesti liikenteessä – 6 148 kappaletta.

Vuosina 2000–2009 käyttöönotettuja matkailuautoja oli liikennekäytössä 30.6.2020 hurjat 17 839 kappaletta. Vuosina 2010–2019 käyttöönotettuja oli 14 631 kappaletta.

Vuoden 2020 alkupuoliskolla käyttöönotettuja matkailuautoja oli liikennekäytössä kesäkuun viimeisenä päivänä 1 126 kappaletta. Sillä jaksolla Suomessa ensirekisteröitiin vain 16 matkailuautoa enemmän, eli uudet autot olivat arvatenkin kovassa käytössä jopa poikkeuksellisena viime kesänä.

Tällä nykyisellä vuosituhannella käyttöönotettujen matkailuautojen osuus kaikista oli yhteensä enemmän kuin kolme neljästä.

Yksittäisistä vuosista eniten liikennekäytössä oli käyttöönottovuoden 2008 (2 390 kpl), 2007 (2 279 kpl) ja 2006 (2 106 kpl) matkailuautoja. Kaikkia muita vuosia oli edustettuna selvästi alle 2 000 kappaletta.

Diesel oli käyttövoimana peräti 40 391 matkailuautossa, bensiini vain 107 autossa. Vaihtoehtoisia energiamuotoja ei ollut – tai olihan siellä tasan yksi kaasulla (CNG) liikkuva.

Maakunnista liikennekäytössä matkailuautoja oli eniten Uudellamaalla, 7 151 kappaletta, kun vuotta aiemmin niitä oli 282 kappaletta vähemmän.