Saariselän karavaanisauna lämpeni ensi kertaa

Ensilöylyt hellivät matkalaista Kaunispään tunturin juurella Saariselällä sunnuntaina 19. kesäkuuta. Ski Saariselkä on jo pari vuotta panostanut matkailuautoilla ja -vaunuilla kulkevien palveluihin ja karavaanisauna on niistä tuorein.

– Tosi pehmeät, toimitusjohtaja Jarmo Katajamaa kuvaa henkilökunnan pari päivää sitten ottamia koelöylyjä.

Sauna on sisältä perinteisen avara ja ilmava, vaikka rakennuksena pieni. Iso ikikiuas lämpiää sähköllä ja sihahtaa heti pehmoisen lämpimästi, kun on tarvis – puhtia Katajamaan mukaan riittää.

– Kun sinne vettä laittaa, alkaa kyllä korvia kipristää.

– Nyt on aamusaunassa ollut koko ajan asiakkaita ja ovat virkistäytyneet tuossa Luton raikkaassa vedessä, Katajamaa raportoi maanantain tilannetta.

Vauhti kasvoi koronakesänä

Hiihtokeskus alkoi lisätä palveluita karavaanareille koronakesänä 2021, jolloin huomattiin matkailuautoilun kasvu ja päätettiin lisätä ympärivuotisia työpaikkoja.

– Palautetta on tullut alueen yrittäjiltä ja matkailijoilta, että tämäntyyppistä palvelua tarvitaan Saariselällä.

– Täällä on isot pysäköintialueet ja tilat talvikauden jälkeen. Ne on helppo hyödyntää kesäksi.

Liiketoiminnassa pääasia kesällä on maastopyörien vuokraus, mutta samalla varaudutaan uuteen talveen ja huolletaan sekä kalustoa että rakenteita. Näin saadaan Katajamaan mukaan pidettyä osaavat ihmiset työllistettyinä.

– Kaunispään rinteessä on jo vuosia ollut frisbeegolfin rata ja nyt aletaan asentaa toista rataa tähän karavaaniparkin läheisyyteen, perheille ja lapsille tarkoitettu.

Virralla tai ilman virtaa

Saariselän karavaaniparkki on avoinna 25. syyskuuta asti. Pysäköinti on maksuton, mutta kattava Koko helahoito -paketti maksaa 25 euroa yöltä ajoneuvoa kohti. Ilman virtaa -paketin saa 15 eurolla per yö.

Saariselkä CaravanParkin Helahoito sisältää sähköpaikan, wc:n ja suihkun käytön, saunan yleisövuoroilla kello 9–10 ja 16–18 sekä kemssan tyhjäyksen ja veden tankkauksen. Halvempi paketti sisältää saman paitsi sähköä ja saunaa.

Inarissa Saariselällä on tarjolla tauon ajaksi monenmoista aktiviteettia frisbeestä ja minigolfista patikointiin ja sähköpyörävaelluksiin asti, ohjattuna tai omin päin. Varusteitakin löytyy, kuten vaelluskenkiä.

– Ja meiltä saa hyvät neuvot ja opastuksen, Katajamaa lupaa.

Teksti ja kuva: Olli Miettunen